Oklahoma City

Jutta täs moi! Kerron teille tarinan Tulsan jälkeisistä hetkistä Oklahomassa. Lähdettiin siis ajamaan Tulsasta kuuskutosta pitkin Oklahoma Cityyn. Välimatkaa oli vähän yli sata mailia ja tämä oli kuulemma pisin yhtenäinen rupeama alkuperäistä 66 tietä. Matkan varrella törmättiin mielenkiintoiseen ilmiöön: silloin tällöin tietä oli lähtenyt ylittämään joku kilpikonnaraasu. Entisenä kilpikonnanomistajana ja nostalgiapäissäni toivoin, että voitaisiin pysähtyä seuraavan konnan kohdalla. Pian jo bongasimmekin kilpparin tallustamasta keskellä tietä ja ajoimme auton parkkiin. Kilppari oli hieman isompi kuin meidän Konna ja sen kilvessä kasvoi vähän sammalta, hyvä meininki! Arvioin että se voisi olla jotain 20 vuotta vanha. Se oli eri lajia kuin oma Konna, joten en voi olla ihan varma. Kilppari teki mitä parhaiten osasi, eli vetäytyi kuoreensa. Vein sen pois autotieltä metsän reunaan ja toivoin, että se tajuaisi olla kääntymättä takaisin tielle. Lähistöltä bongasimme myös yksisarvisen joka osoittautui aasiksi, Elli taisikin jo mainita tästä...

Myöhemmin pysähdyimme Pops-nimisessä limsamestassa, jossa oli, noh, limsaa. Koska henk. koht. en aina lähde yleisiin hömpötyksiin mukaan, vaan keksin omia hömpötyksiä, en ostanut mestasta limsaa vaan Kind-patukoita, joista on tullut minulle tämän reissun hittituote. Kindit on ainakin olevinaan "healthy snack" eli parempi vaihtoehto pikkunälkään kuin esim perus Snickerit ym. Joissakin Kindeissä on erikseen mainittu että NYT TÄSSÄ ON PROTEIINIA ja kaikki tuotteet, missä on proteiinia, lähtökohtaisesti kiinnostaa. Köhöm, muut ostivat siis limsaa. Olisi ollut myös pekonin makuista limsaa, mutta Tommi "hiireili" eikä lähtenyt lihan ystävän linjalle tällä kertaa. Maistoin vähän Tommin ja Jannen limsoja. Toinen maistui luonnollisemmalle kuin toinen. Pullot ja etiketit olivat hienoja.

Pian tämän jälkeen saavuimme Oklahoma Cityyn, jossa rupesimme ihmettelemään, että mihinkäs hotelliin sitä sitten sijoituttaisiin. Tavoistamme poiketen emme jostain syystä olleet ottaneet asioista etukäteen selvää. Päädyimme johonkin motaritien varteen missä oli jotain ketjuhotlamestoja. Oli muun muassa America's Best Value Inn, mutta k.o. ketju on ruvennut karmimaan mun selkäpiitä koska St. Louisin hotlan hississä "haisi kuolema". Okei, okei, ei se ollut NIIN paha, mut jos saan valita, niin mieluiten valitsen jonkun muun hotlan. Päädyimme siis Days Inn -hotelliin, joka oli ainakin mukavan värinen ja muutenkin tuntui ihan lempeältä. Oli mm. sisä uima-allas, jota emme kertaakaan käyttäneet. Hintaa neljän hengen huoneelle tuli 85 dollaria/yö. Ihan kiva ja siisti, mut pakko valittaa että kiusallisen hidas netti. Netti oli tosin hidas koko Oklahoma Cityssä, että en voi olla varma voiko syyttää hotlaa, vai oliko se vaan joku Oklahoman juttu...

So anyway, ajattelimme että voitaisiin vielä käydä syömässä ja metskasin kiusallisen hitaalla netillä paikan nimeltä Republic Corner. Netskuissa jengi hehkutti kyseistä paikkaa "best fish and chips in town", " tons of beer" ja " if you haven't tasted, you haven't lived". Lähdettiin sinne vähän äkkiä. Kun saavuttiin pihaan, paljastui että paikka olikin urheilubaari, eli joka seinällä viisi jäätävän kokoista taulutelkkaria ja kajareista soi täysiä "Do you think i'm sexy". Hyvä biisi tosin, mutta urheilumökä ei nyt kiinnostellut, joten dumasimme paikan ja lähdimme etsimään parempaa safkapaikkaa. Läheltä löytyi osteriravintola johon me olimme liian rahvasta jengiä ja meillä oli huonot vaatteet. Päätimme lähteä ajamaan takaisin hotellille päin ja mennä ensimmäiseen paikkaan joka sattuisi olemaan auki. Kello lähenteli kahtatoista ja oli pilkkopimeää. Navigoimme iPhone vitosella ja missasimme tärkeän liittymän, koska puhuin liian hitaasti. Kartalta spottasin pikkutien, joka veisi lopulta hotellille. Tie osoittautui erittäin pieneksi ja hazardiksi. Jos äsken oli ollut pimeää, niin nyt oli pimeämpää. Ajoimme ja oli pimeää. Tiellä pyöri tumma muovipussi, joka Tommin mielestä näytti konttaavalta ihmislapselta. Vastaan tuli myös koira, jonka silmistä näki, ettei se enää uskonut rakkauteen. Kerroimme kummitusjuttuja. 

Vihdoin kaiken sen pimeyden ja epäuskon jälkeen pääsimme hotellille. Lähellä ainoa auki oleva paikka oli Ihop. Ihop olikin 24/7 auki ja sieltä sai aamupalaakin ihan milloin vain. Perus rannarimesta kuitenkin. Otin pinaattiomeletin, joka siihen tilanteeseen oli ihan ookoo. Tarjoilija oli iso tumma mies. Hän katsoi minua silmiin ja kasvoilla vilahti ystävällinen hymy. Tuntui sympaattiselta ja aidolta. Viereisessä pöydässä oli jotain uskisnuoria, jotka puhuivat jotain että joku oli ollut suihkussa uikkarit päällä. 

Syötyämme menimme hotellille. Fiilistelin ostamaani Birds of America -kirjaa ja merkkasin ylös kaikki lintulajit, mitä olin tähän mennessä bongannut. Mehustelen kirjaa vielä sen verran, että tämä yksilö on loistava lisä lintukirjakokoelmaani. (Kerään kuvitettuja lintukirjoja.) Tämä kirja on kokoelmani ehdoton kruununjalokivi. Sen on kuvittanut lintuharrastaja John James Audubon. Kuvitukset ovat omaa luokkaansa. Ne eivät pelkästään ole yksityiskohtaisia kuvauksia linnuista, vaan jokainen kuva on tilanne, oma tarinansa. Kuvitukset ovat tunnelmallisia ja ornamenttimaisia, myös typografia on harkittu ja toimiva. Lintukirjabisneksen jälkeen käytin vielä hetken kiusallisen hidasta nettiä ja menin nukkumaan.

Toinen päivä Oklahoma Cityssä olikin sitten syntymäpäiväni ja sain päättää mitä tehdään. Halusin tietenkin gymille. Olin spotannut Planet Fitness -nimisen, erittäin violetin värisen salin. Valikoin saleja täällä sillä perusteella, että löytyy kuvia, jotka vakuuttavat ja erityisesti pitää olla vapaat painot. Tanko olisi myös hyvä, mutta hampaita kiristellen käy ilmankin. Planet Fitness oli ihan ookoo, tosin ei just sitä tankoa, mikä olisi kruunannut syntymäpäiväbodin. 

Pakko mainita vielä näin erikseen, että se St. Louisin Fitness Factory oli yksi elämäni parhaista saleista, ellei jopa ihan paras. Se jää legendana sydämeeni elämään ja voin kertoa siitä koko lopun elämäni kaikille, jotka haluavat siitä kuulla, sekä vähän niillekin, joita ei hirveästi kiinnosta. 

Gymeilyn jälkeen ostin Planet Fitnessistä vielä Muscle Milkin. (Toinen matkalla hitiksi noussut tuote.) En ole vielä kauheasti palautumisjuomaskenessä mukana, mutta tämä on vähän Gainomax-tyyppinen. Nimi vakuutti ja tavara on ihan hyvän makuista ja toimii. 

Suuntasimme vaihteeksi kulttimaineen jo keskuudessamme saavuttaneeseen Whole Foods Marketiin. (Nykyään tervehdimme vastaantulevia WFM:ja haukkumalla autossa "Who let the dogs out" -tyyliin.) Tällä kertaa mukaan tarttui mm. blue corn -lastuja, jotain hyvää texmex-sotkua, jalapeno-cheddar-leipää ja porkkanakakku. Menimme lähimpään navigaattorin osoittamaan puistoon ja SÖIMME!

Tämän jälkeen Janne soitteli ukulelella ja Tommi soitti sitä Ellin ostamaa scifi-rumpua. Aika sellainen perus herttainen kesäpäivätunnelma.

Kävimme hotlalla päiväunilla ja tunsin itseni vähän vanhaksi. Päivällinen, kakkukahvit ja päiväunoset... Illemmalla päätimme käydä tsekkaamassa josko naapurin huvipuisto tarjoaisi meille jotain. Sisäänpääsymaksu oli 20 dollaria. Ei kovin tyyris, mutta puisto oli menossa kiinni tunnin päästä, joten päädyimme "second best" ratkaisuun ja menimme lähimpään Hootersiin. En oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta siellähän oli tarjoilijoina nuoria tyttöjä tiukoissa t-paidoissa ja hot pantseissa. Ei jotenkaan niin härski, kuin mitä olin unelmoinut, mutta ihan hauska. Join oluen ja tilasin muodon vuoksi jotain salaatin tapaista. Ruoka ei ollut erityistä, mutta ei pahaakaan. Vähän urheilubaarivibat + ne tytöt.

Yhteenvetona Oklahoma Citystä sanoisin, että kaupungin keskusta-alue jäi vähän hämärän peittoon. Tuntui että joka puolella oli moottoriteitä ja hankalasti hahmotettavia liittymäryppäitä. Paikat, missä kävimme, vaikuttivat ostoskeskusmaisilta. Jopa gymi oli kauppahallirakennuksessa. Maa on alkanut olemaan punaista ja kasvillisuus niukempaa. Texas kuumottelee jo nurkan takana.

-Jutta