Rapsakapula napsahti tällä kertaa Kuismalle, joten tervehdys minunkin puolestani.
Päivä 1
Nykistä lähtö kävi mukavasti pienessä unihiekassa, sillä jostain (nyt jo unohtuneesta) syystä olimme päätyneet valitsemaan varhaisen aamulennon Chicagoon, eli kaikki herätyskellot viritettiin räjähtämään klo 3:30 aamuyöstä. Herääminen ja matka hotellilta kentälle tosin kävivät suhteellisen vaivatta: respasta oli neuvottu nappaamaan taksi suoraan lennosta, ja oikeastaan taksi enemmänkin nappasi meidät.
Kentällä bostatessa väsymys pääsi kuitenkin vähän yllättämään, eikä tsemppihenkeä nostanut edes tieto siitä, että lentoyhtiö oli onnistunut ylibuukkaamaan lentomme. Vaikka olimme ostaneet pilettimme jo keväällä ja saavuimme kentällekin nyt ensimmäisten joukossa, ei kvartettimme silti yllättynyt kun juuri meille ilmoitettiin, ettemme välttämättä pääsisi mukaan lennolle. Tiskiltä kuitenkin luvattiin kertoa mikäli paikat järjestyisivät.
"Ok!"
Tässä kohdin Tommissa alkoi herätä orastavia Kuuma-Kallen piirteitä (sivupersoona, josta vielä myöhemmin matkallamme saattaisi olla hyötyä), ja mies lusi odotusaikaa käymällä vähän väliä tarjoamassa pahaa silmää vastaanottotiskin leideille. Liekö veret seisauttava habitus sitten jouduttanut asiain kulkua, mutta noin 10-15 minuuttia ennen lähtöhetkeä meidät viimein onnistuttiin mahduttamaan koneeseen. Tällöin myös Elli sai ilmeisesti tiedon sijoittuvansa meistä muista poiketen matkustamon etuosaan 1. luokkaan - ainakin päätellen siitä, että katosi koneeseen sillä välin kun muu rahvas vasta silmiään räpäytti. Tavispatterimme lento sujui luontevasti tukkia sahaten ja maukasta keksi & vesi -aamiaista nauttien. Mutta ei siitä sen enempää.
Chicagoon päästyämme otimme lentokentältä junan keskustaan vuokra-autoa hakemaan, ja keskustaan saavuttuamme meillä oli vielä hetki aikaa tapettavanamme, joten päätimme jälleen kerran käyttää sen ravitsemushenkisesti. Läheisen kulmakuppilan listalta allekirjoittanut bongasi New Yorkin mättöjen jälkeen suht freesiltä vaikuttaneen "neljän marjan smoothien", joka kuitenkin osoittautui lähinnä merkittäväksi sokerin lähteeksi. Mutta koska olen suomalainen, ja äiti on opettanut että ruoka syödään kokonaan eikä rahaa haaskata, onnistuin kuljettamaan suurimman osan törpön sisällöstä pilliteitse vatsaani. Tästä vanha kunnon keho seuraavaksi kiittikin ystäväänsä tajunnan rajoja koettelevin krampein - VAAN EIPÄHÄN MENNYT HUKKAAN!
Mukava hetki ennen smoothien saapumista.
Seuraavaksi oli siis määrä lähteä autoa noutamaan, ja pienen pyörimisen jälkeen National Car -pulju löytyikin läheisen kadun varrelta. Avaimet ja raha vaihtoivat omistajia melko ongelmitta, lukuun ottamatta joitain yllättäviä (pieniä) lisämaksuja, ja pian painuimme maan alle noutamaan varaamaamme GMC:n "laiskaa maasturia", jonka Elli risti paikan päällä Mupeksi. Koska en ole automies, säästän herkullisimmat tekniset yksityiskohdat Tommin tulevaan autospesiaaliin. Tommista puheen ollen, kuski oli silminnähden hermostunut hetkeä ennen suurkaupungin liikenteen sekaan leikkaamista, mutta jo hetken päästä vakuutteli viihtyvänsä siellä kuin kala vedessä (ja vähillä kuumotustilanteilla edelleenkin on selvitty).
Koska tarpeen tullen olemme myös erikoistuneet sniiduilemaan matkabudjetissamme, kävi matka seuraavaksi takaisin lentokentän suuntaan, kohti motellia. Mestaksi oli jo aiemmin valikoitunut Howard Johnson Inn, perus-ketjumotelli niin hyvässä kuin pahassa. Motlan lähiseutu oli aika teollisuushalli-, varasto- ja autokauppa -henkistä, mutta huokeaan pakettiin kuului aamupala, pyykkäysmahis ja muu tarvittava - plus autollahan pystyimme nyt liikkumaan vapaasti esim. keskustaan. Motelliin päästyämme Jutta ja Tommi repäisivät vielä juoksulenkin, itse jäin hieromaan sokerikessiäni kuntoon.
Illalla kurvasimme jonnekin hotellimme ja keskustan välimaastoon (Ravenswood?) menotärppien perässä, vaikka navigaattori yrittikin jossain vaiheessa huijata meitä muualle. Huudeilla oli ainakin jokin maineikas jazz/blues-baari ja lähipuistossa esitettiin ulkoilmaleffana Ghostbusters. Ensin oli kuitenkin syötävä, ja tapojemme vastaisesti valitsimme suunnilleen ensimmäisen vastaantulevan, kaikille ruokavalioille sopivan paikan, joka tällä kertaa oli kadunvarsiparkkimme viereinen Babylon. Vaikka Babylon mainostikin ikkunassaan vähän pahan kuuloisesti "perjantaisia yhden dollarin falafel-leipiä", paikka osoittautui ihan mainioksi Lähi-Idän safka-apajaksi, ja ainakin falafel sekä kasvismässyt + kastikkeet olivat ns. kunnon kamaa.
Sää oli päivän mittaan heitellyt jonkin verran, ja koska olimme turrepäissämme lähteneet sortsilinjalla liikkeelle, jouduimme leffapuistolle päästyämme feidaamaan Haamujengin jo alkumetreillä sääolosuhteisiin vedoten ja siirtyä sisätiloihin em. musabaariin. Urpona olin kuitenkin jättänyt juuri tuona päivänä henkkarit motellille, ja vaikka ohimot iskevät jo hopeaa, baari feidasikin meidät. Puolinoloina vetäydyimme samalla kadulla sijaitsevaan tapasbaariin sangriakannun äärelle, josta perjantai-illan nouseva volyymi ja orastava silmäluppa jo kohta jouduttivat takaisin kotimatkalle. Autossa kerroin huonon vitsin, tunnelma lässähti ja jengi nuokkui. Muita muistikuvia ei ole, ilmeisesti motellille päästyämme uni tuli kaikille aika tasapuolisella nuijanukutuksella.
Päivä 2
Hyvin nukutun yön jälkeen toinen aamu Chicagossa alkoi missatun aamiaisajan merkeissä, joten nappasimme motellilta vain pakolliset mukit "mustaa kultaa" ja suuntasimme vihdoin odottamallemme ensivierailulle kohti elintarvike-/raaka-ainemekka Whole Foods Marketia, joka tarjosi nälkäiselle reissujengille kaikki kuviteltavissa olevat paratiisin luomuherkut. Oikeastaan vähän kaikki siellä kiinnosti, eikä marketista selvitykään varsinaisesti millään pikkurahalla, mutta ostoskassit olivat nyt täynnä painonsa arvoista matskua. Näiden kanssa etsittiin lähiseuduilta idyllinen luontospotti, iskettiin piknikiksi ja vaivutettiin muisto menetetystä motelliaamiaisesta unholaan.
Öö, tässä välissä oli jotain vaiheilua motellilla, mutta seuraava varsinainen suunta oli kohti kaupungin keskustaa ja turismia. Auto parkkiin sinne ja dallaamaan, siis. Turrejutut on turrejuttuja, mutta pähkinänkuoressa:
1. Anish Kapoorin papu
3. Navy Pier
Kaupungilla aikamme sompailtuamme ja kelpo tovin käveltyämme siihen asti aurinkoinen sää muuttui taas asteen synkemmäksi, ja täten tarjoutui otollinen hetki lähteä tarkastamaan paikallinen Gino's East Pizzeria. Jutta sai puhelimeensa tekstiviestitse tulvavaroituksen, ja samalla hetkellä kun astuimme sisään ravintolaan, pamahtivat ulkona hanat auki.
Gino's oli ihan pätevä rokkipizzeria, jossa Odyssey-niminen tarjoilijatar tarjosi Tommille kuulemma "yhden parhaista kiekoista ikinä" ja meille muille sitten vähän perinteisempää laattaa. Vaikka oma valinta ei nyt osunutkaan aivan häränsilmään, oli pitsa kuitenkin ihan jeppiskamaa, eikä paikassakaan ollut mitään valittamista.
Tommi.
Tarkoitus oli vielä ehtiä Tommin toivelistan mukaan johonkin "tosi korkeaan rakennukseen" mulkaisemaan näkymät kaupungin iltaan ja sen yli, mutta koska sää jälleen oli mitä oli ja myös sumutti kaikkien korkeampien rakennusten huiput, katsoimme kannattavammaksi lähteä lipettiin ja palata seuraavana päivänä apajille. Matkalla autolle pidättelimme sadetta Disney Storessa krääsää pläräten ja Tommi poisti vielä pitkähihaista ylle (ei kylläkään Disney Storesta).
-Janne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti