keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Enkelten kaupunki - director's cut

Mutta mitä tapahtui rohkealle nelikollemme Las Vegasin jälkeen? Miksi blogipostaukset ehtyivät ennenkuin päästiin loppuhuipennukseen, Los Angelesiin? Jäivätkö sankarimme sittenkin koukkuun vedonlyöntiin ja 24h bileisiin? Alkoivatko he rahoittamaan uutta elämäntyyliään jakamalla nakuflaikkuja neonvalojen täyttämillä kaduilla ja pukeutumalla halpoihin Kikki Hiiri-asuihin? Menikö heillä hermot toisiinsa ja tuliko heille loppumatkasta erimielisyyksiä? Kasaantuivatko paineet huippusuositun matkablogin kirjoittamisesta ja hajosiko heidän bändinsä skandaalimaisesti, kuin Spice Girls konsanaan? 

Missä he ovat nyt? Tavoittelemassa unelmiaan Walk of famella vai palanneet juurilleen Heinolaan? Voin kertoa, että he eivät jääneet 4th of Julyn jälkeiseen paluuliikenteeseen Las Vegasista länteen, vaikka se siltä kuulemma tuntuikin. Kuten ehkä rakas lukija jo tiedätkin, arki ja oravanpyörä imaisivat reitittäjämme Suomeen palattuaan mukaansa niin tehokkaasti, etteivät he ehtineetkään koskaan kirjoittaa viikostaan L.A:ssa. Eipä silti hetkeäkään, kun he eivät olisi työmaillaan hikoillessaan muistelleet kaihoisasti ja ihmetellen West Hollywoodia, Disneylandia, merenrantaa ja rusketusraitoja, auton ikkunasta nähtyä Bruce Willisiä, asunnottomien määrää, American Electric Tattoota, maailman parasta Magic hat #9-olutta, Ojai-nimistä pikkukaupunkia, Raffi Jewelersin ystävällisiä kihlasormuskauppiaita, iso-Arskan alkuperäistä Gold's Gymiä, kissanpissalta vienosti tuoksuvaa AirBnb-kämppää uima-altaineen, In-N-Outin "maailman parasta burgeria"/ankeinta kasvispattyä ja TEH animal frieseja, Observatoryn öistä ja upeaa näköalaa sekä niitä viimeisiä Kalifornian kuumia, kiireettömiä lomapäiviä.

He hoitivat roadtripin jälkeistä matkakuumettaan ja eroahdistustaan lähtemällä yhdessä jo marraskuussa 2014 Kööpenhaminaan ja kesällä -15 saatoit törmätä heihin Suomen suosituimmissa kesäkohteissa mm. Turussa, Tampereella, Porissa ja Vaasassa. Mutta, kuten arvata saattaa, sympaattiset pikkuherkut eivät tuntuneet enää missään ison, mahtavan ja kaikkipystyvän Ameriikan serkun jälkeen. Heillä ei siis yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa suunnittelemaan uutta kuukauden kestävää Reittiä halki maan, jota Land of the Brave ksi ja Land of the Free ksi kutsutaan. Sillä sitähän ovat sankarimmekin, rohkeita ja vapaita.

To be continued...

Ps. Alla kadonneesta lokikirjasta säästynyt ja revennyt sivu sekä muutama kuva, päiväykset heinäkuussa 2014:




Day one (Tommi)

Matkamme päätepysäkki, Los Angeles, antoi odotuttaa itseään pahasti ruuhkautuneen Interstate 15:n avustuksella. Ajoaikamme tuplaantui, mutta se ei kvartettiamme masentanut. Matkan aikana tutuksi tulleet soittolistat pitivät mielen virkeänä ja äänihuulet ahkerina. Tai laulaminen sujui ainakin kuskilla kiitettävän arvoisesti. Lopulta kaupungin maisemat avautuivat edessämme ja navigaattoriin ruuvattiin tarkka osoite, North Poinsettia, jossa matkan viimeiset seitsemän yötä vietettäisiin.

Lähestymme selkeästi Sunset boulevardia

Asuntomme oli varattu etukäteen Airbnb-sivuston kautta. Tärkeimpinä kriteereinä meillä hinnan lisäksi olivat keskeinen sijainti sekä uima-allas, jotka täyttyivät tässä tapauksessa loistavasti. North Poinsettia on Sunset boulevardin ja Hollywood boulevardin poikkikatu, josta matkaa esim Walk of famelle oli n. 500m. Saavuimme perille illan suussa ja ohjeet asuntoon pääsemiseksi olimme saaneet emännältä jo hyvissä ajoin etukäteen, jotenka auto talliin, kamat kantoon ja asuntoa valtaamaan!

Pikaisen tavararallin ja sänkyjen valinnan jälkeen päätimme lähteä välittömästi tutustumaan West Hollywoodin naapurustoon. Päädyimme kävelemään Sunset boulevardia itään ja vastaan tuli mitä mielenkiintoisimpia ruokapaikkoja - näitä meillä oli onneksi useampi päivä aikaa tsekkailla. Nälkä ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä mielessä, vaan reittiläisten oloa helpottaisi nyt vain huurteinen. Jutta toimi kartturina, kun haimme meille sopivinta paikkaa lähistöltä. Kauaa ei West Hollywoodissa tarvinnut mukavaa ravintolaa haeskella ja päädyimmekin The Mercantilen terassille. Tarjoilijanamme toimi boheemi nuori viiksivallu, joka heilutteli viiksiään taustamusiikin tahtiin kertoessaan meille olutvalikoiman helmistä. Saattaa olla, että löysimme uusia lempparioluita juurikin tästä kyseisestä paikasta!



Ravintola piti oviaan auki niin pitkään kuin me terassilla viihdyimme ja lopulta päätimme päästää viiksivallun kotiin ja jatkoimme itsekin takaisin kämpän suuntaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin Drumsössä, vaan huomaamattamme kävelimmekin kotikatumme ohi. Onni onnettomuudessa, sillä hetkellisesti eksyttyämme löysimme pari lupaavaa musakauppaa ja päätimme palata mestoille heti seuraavana aamuna. Nyt piti kuitenkin nollata trippimittarit ja painua kämpille lepäilemään. Zzz.



Day 2


Ensimmäisenä hereilläolijana koin velvollisuudekseni etsiä lähimmän ruokakaupan ja tuoda sieltä laumalle murua rinnan alle. Lähin supermarket, Ralph's sattui olemaan viereisessä korttelissa ja sieltä tarttui mukaan sämpylää, särvintä, jugurttia, kahvia ja sen sellaista. Katoimme ja nautimme aamiaisen porukalla ja palasimme siihen mihin eiliseltä jäätiin: Sunset blvd kauppojen kiertely. Kundit otti suunnakseen musiikkikaupat (Sam Ash music store, Guitar Center) ja naiset suuntasivat suureen kenkäkauppaan samaisella kadulla (Off Broadway Shoe Store). Useiden tuntien ja dollareiden jälkeen kokoonnuimme kahvilaan nauttimaan päivästä ja jääkahveista. Tästä jatkettiin vielä legendaariseen levykauppaan, Amoeba Musiciin, josta Janne löysi lisäystä levykokoelmiinsa.


Kuuma sää ajoi porukan myöhemmin kämpille ja altaan reunalle jäähdyttelemään. Pyykkiäkin pestiin viimeistä kertaa, sillä kaikki matkalle pakatut vaatteet eivät kuitenkaan olleet lopulta "disposable"-osastoa, vaan edelleen käyttökelpoista tavaraa.

Pinokkion rantautunut valaskamu


Star Wars myyty


Disneylandin ruuhkaa


WeHon rauhaa


Us, US & Hank the beast




maanantai 14. heinäkuuta 2014

Lars Vegas

Babylon, Pandemonium, Las Vegas, mitä näitä nyt on. Täällä on pienen ihmisen sielu kevyttä valuuttaa ja kaikki kaupan, mikäli maksukykyä vain piisaa.

Ainoastaan elämänsä onnellisesti tynnyrissä viettänyt länsimaalainen ei välttämättä omaa kultaista tiedonjyvää siitä, että homman nimi Vegasissa on viihde. Siltikin, juuri mikään ei voinut ennalta valmistella siihen maailmain kohtaamiseen, mikä perillä Nevadassa rauhallisen "keskimaan" jälkeen odotti. Jos Chicagon Pride olikin aiemmin tuntunut hektiseltä, vaikkakin erittäin viihdyttävältä ympäristöltä, sukellettiin nyt suorin vartaloin todellisen herhiläispesän uumeniin.

Ihmisen toki täytyy yrittää pärjätäkseen, mutta se volyymi millä kadunvarret oli ammuttu täyteen erilaisia  ärsykkeitä (yhtäkään aistia luonnollisesti unohtamatta) ja jolla korppikotkat kilpailivat vierailijoiden huomiosta sekä dollareista, saattoi olla vähän liioiteltua. Toiset osaavat riisuutua, toiset soittaa, laulaa tai tanssia, ja joidenkin ei auta muuta kuin piiloutua piirroshahmon tai ihmisen kokoisen peniksen asuun ja yrittää sitkeästi päivästä toiseen vilkutella ohikulkijoille kadunkulmassa yli 40-asteisen lämpötilan dominoidessa ilmastoa. Näistä tunnelmista ei ollut ajatuksen tasolla enää pitkä matka siihen, että teitä reunustavilta jättiskriineiltä tykitettäisiin nykyisten mainosten sijaan aikuisviihdettä ilmoille, mikäli siitä todistettavasti olisi jollekulle jotain taloudellista hyötyä.


Joku onneton ilmeisesti pudotti Elviksen tuopin tmv., "Jorma" ihmettelee menoa taustalla.


-Katsopas tuota viisimetristä kultaista leijonapatsasta!
-En kerkeä nyt, Sirpa! Tuon hotellin katolla käynnistyy juuri vuoristorata-ajelu!
-Sanoiko joku jotain? Kuulen vain tämän saatanallisen dubstep-luupin.

Yleistä atmosfääriä voisi kuvailla jonkinlaiseksi yhdistelmäksi laivaristeilyä, festivaalia, strippiklubia ja todella epämääräistä uhkapeliluolaa - koko roska kaupungin mittakaavassa. Hotellihuoneesta ei ehkä auttanut leikata kadulle ottamatta ensin muutamaa helpottavaa alle, ja sittenkin (jopa öinen) lämpötila saattoi ajaa pienen pahoinvoivan naskin takaisin peiton alle. Ensi hetket kaupungissa heittivätkin allekirjoittaneen mielessään kauas takaisin vuoteen 2004 ja syysiltaan, jolloin ajatuksissani valitsin vain ja ainoastaan varusmiesten käyttämän linja-autovuoron matkalleni Helsingistä Lapinjärven sivarikeskukseen. Nyt saatettiin pitkästä aikaa olla todistamassa samankaltaista luontevaa uiskentelua sielun veljien ja sisarten keskellä.

"Kiinnostaako seura? Täältä saat tilattua tytöt näppärästi suoraan hotellihuoneeseesi. Jano? Ota tästä vaikka verkkosukkaan ja korkokenkään verhottua säärtä esittävä metrinen ja litrainen tuopponen piña coladaa. Vettä? Hahhah, painu helvettiin! Okei, okei, vettäkin löytyy - tosin pienehkö pullo... SUUREHKOON HINTAAN, HAHAHA!"



No, lähes kaikkeen turtuu ajan kanssa, ja maailmantuskakin kävi helpottamaan sitä mukaa kun päätimme yhteistuunin tsempata ja nauttia tämän etapin tarjoamista hyvistäkin puolista; hotelli oli poikkeuksellisen tasokas, hyvin varusteltu, ja jossain julkisivunsa tuolla puolen sijaitsevat ulkoallasjaardit vastoin kaikkia luonnonlakeja äänieristyksissä ympäröivästä kaaoksesta. Lisäksi tösöstä näkyi Cartoon Network. Pieniä, mutta tärkeitä asioita! Myös ökyhenki asettui hiljalleen aloilleen kuten ruokavaliokin raiteilleen, kun ymmärsimme ottaa auton alle ja suunnata kaikkein ytimimmän keskustan ulkopuolelle tekemään ruokaostoksemme ajan kanssa. Neljä päivää on kuitenkin käytännössä aika pitkä tovi, jos ei halua elää sitä pelkillä jättihodareilla, jäätelöllä ja jäähilejuomilla dollarin seteleitä pikkuhousuihin sekä pelikoneisiin tunkien (etenkin kun kukaan seurueestamme ei ole luonteeltaan erityisesti rahapelien perään).

Lienee tässä vaiheessa sanomattakin selvää, että kaupungin tarjonta oli omalle mielentilalle ja maailmankatsomukselle paikoin jokseenkin rajallinen, mutta löysimmepä mekin sen antimista jotain menestyksekkäitä tärppejä, näistä päällimmäisenä zombi-burleski! 

Mielessä oli kummitellut katsastaa rotsi auki -tyyliin jokin vastaantuleva lupaava show, viihteen ytimessä kun kerran oltiin, ja Elli sattui vainuamaan jostain jäljen edellä mainitusta. Nettisivuilta kuvamatskua tarkastellessa kyseessä näytti olevan juuri tarpeeksi kieli poskessa toteutettu, mutta sopivalla tavalla herkullinen produktio, joten nappasimme verkkoalennuksen kautta koko gängille illallispiletit vielä saman päivän esitykseen Tommin samalla toteuttaessa parhaansa mukaan epäilevän Tuomaan rooliaan. 

Pläjäys paljastuikin melko mallikkaasti rullaavaksi komboksi tasseleita, eläviä kuolleita, friikkejä, B-luokan huumoria ja yleisön kiusaamista sekä osallistamista. Jäämies-Tommikin oli show'n jälkeen pelkkää hymyä. Settiin kuului siis lisäksi illallismenu jossain tarjotuista, saman rakennuskompleksin alla sijaitsevista ravintoloista. Osa niistä tosin oli esityksen loputtua jo sulkemassa oviaan, joten jäljelle jäi lopulta italialainen vaihtoehto, jossa annokset ja drinkit maistuivat, vaikka koko ateriointia vaivasikin tähän astisen reissun kenties kiusallisin tunnelma, jonka taustoja en nyt tässä tilan puutteen vuoksi ehdi käsittelemään...

Tommi, Elli, elävät kuolleet.

Kompleksi.


Muista autiomaan hedelmistä mainittakoon myös kaupungin laidoilla sijainneet laajat outletit, joista jokaiselle tarttui mukaan ainoastaan todella hyödyllisiä ja tarpeellisia ostoksia ja erittäin vähän (jos mitään) ylimääräistä tai kuormaa kasvattanutta materiaa.

Vegasin trippailun ajakohta osui muuten heinäkuun neljännelle, mutta rehellisesti sanoen on vaikea mieltää kyseisen päivän jotenkin dramaattisesti poikenneen muista, sillä koko kaupungissa viettämämme aika näytti olevan yhtä tasaista lauantaimakkarahuumaa, emmekä mekään lopulta jaksaneet hakemalla hakea mitään eeppisiä jortsuja tai ilotulituksia ko. iltana - pikemminkin koomailimme pisteestä toiseen sekä lähinnä ylläpidimme elintoimintojamme. Erinäisiä jenkkilippuoutfittejä tietysti tuli kartsalla hiihtäessä vastaan. Ajankohta konkretisoituikin parhaiten viikonlopun päättyessä ja ottaessamme seuraavaksi suunnaksi Kalifornian, jolloin massivinen kotiinpaluuruuhka venäytti alunperin 4-5 tunnin mittaiseksi arvioimamme matka-ajan reiluun kahdeksaan tuntiin. Maisemat kylläkin tarjosivat hetkittäin parastaan.

Las Vegas -jälkifiilis: hämmentynyt. Päällimmäinen tunne on suora lähetys jostain ihmiskunnan kadotuksen liekkien keskeltä, vaikka toisaalta taas jollain perverssillä tavalla on pakko arvostaa sitä röyhkeyttä, millä koko kauhukabinetti on rakennettu aina maantieteellistä sijaintia myöten tukemaan ainoastaan kulutusta, kertakäyttöisyyttä sekä valuutan virtaamista kaupunkiin ja sen kasinoiden ovista sisään. Rahalla saa kaiken, menestyjät tulevat tänne viihdyttämään itseään kuluttamalla, muut puolestaan säästävät ensin rahaa ja tulevat sitten tänne esittämään menestyjiä. Osa kansasta on varta vasten pumpissa, osa ei habituksesta piittaa: nyt ollaan lomalla ja iho saa punoittaa. Välillä ollaan pukeuduttu vimpan päälle, toisinaan ei pukeuduta lainkaan. Vanhempi ikäryhmä on parannellut ajan kalvamaa fysiikkaansa muovisten lisäosien avulla. Kadulla kiemurtelee ympäri kellon loputon juomamukiletka kaikissa sateenkaaren väreissä. Ja Jossain yläpuolella tanssii häkeissään muutama vallitsevat esteettiset kriteerit täyttävä tanssityttö niukoissa alusasuissaan, eikä ketään oikeastaan edes kiinnosta.

Mutta tulipahan nähtyä!


-Janne


Next:

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Grand Canyon -> Las Vegas

Herätyskellot oli viritetty soimaan klo 4:00 aamulla, jotta ehtisimme näkemään auringonnousun kanjoneilla. Kuin ihmeen kaupalla nelikkomme heräsi suunnitellusti ja huoneessa aamukahvit "nautittuamme" jätimme 7 Mile Lodgen hetkeksi ja ajelimme kohteeseen. Normaalisti Grand Canyonin kävijät köyhtyvät $25/auto porteilla juuri ennen perille pääsyä, mutta viiden pintaan aamusta porteilla ei ollut ketään ja pääsy oli vapaa. Saimme motellimme respasta edellisiltana vinkin, että auringonnousu näkyy parhaiten Yavapai-tähystyspaikalta ja sinne iskettiin. Aurinko nousi luvatusti klo 5:16, juuri kun olimme löytäneet parhaat spotit kielekkeeltä. Kyllä sitä raavaampikin mies herkistyy siinä maisemassa eikä mitkään kuvat tee sille oikeutta. Tässä pari räpsyä siitä huolimatta:




Kanjonit oli todellakin reitiltä poikkeamisen arvoiset ja vastaavia maisemia ei tule ihan heti vastaan. Itse yllätyin kanjonia ympäröivästä luonnosta - se kun oli havumetsää, eikä mitään hiekka-aavikkoa! Btw, aamukanjonille hamuaville suosittelen ihan pitkää päälle - lämpötila ennen auringonnousua saattaa olla alle kymmenessä, vaikka päivällä kipuaisikin neljänkympin hujakoille! Auringon noustua käppäilimme rotkon reunaa vielä jonkin matkaa ja pysähtelimme ottamaan kuvia. 

 Kun akut alkoi kameroista loppua, palasimme autolle ja hurautimme takaisin motellille. 

Aikaisesta heräilystä huolimatta kukaan ei tuntenut oloaan väsyneeksi, joten päätimme heittää laukut autoon ja lähteä navigoimaan kohti seuraavaa kohdetta, Las Vegasia. Ennen tätä piti kuitenkin saada aamupalaa jostakin ja Wendy's sattui olemaan ihan motellin vieressä. Oatmealit naamariin, kahvia koneeseen ja pikaiset wifi-hyödyntämiset (motellilla oli ollut taas todella jähmeä netti eikä edes sähköpostit tulleet läpi).

Matka Las Vegasiin tarjosi upeimmat tienvarsimaisemat tähän asti. Alkumatka mentiin alppimaisemissa välillä jyrkästi ylämäkeen, välillä mäkiä laskien. Kasvillisuus muuttui (väheni) jatkuvasti ja loppumatkasta oltiinkin jo aavikolla vuorten keskellä kaasuttelemassa.



"Riding with style"


Heti Hoover Damin ohitettuamme (vai sittenkin juuri ennen sitä) ylitimme taas yhden osavaltioiden rajan: Nevada, place to be. Syntien kaupunki odotti jo kulman takana.


Las Vegas


Hotelliksi oli valikoitunut jo hyvissäajoin etukäteen Best Western Plus Hotel & Casino Royale. Syynä sijainti, hinta sekä sijainti. Las Vegasissa oli ennakkotietojen mukaan kaikki häppeninki pääkadulla (Las Vegas Boulevard) jossa kyseinen hotla oli keskeisellä paikalla. Saapuminen hotellille ei mennyt ihan by the book, sillä parkkihallin sisäänkäynnin löytäminen aiheutti pientä extraduunia. Hotelleja oli vierivieressä, parkkihalleja sata ja ruuhkaa ihan pirusti. Hetken koomailtuamme hurautimme sakkopaikalle hotlan oven eteen ja pyysimme tarkat ajo-ohjeet respasta. Ongelma ratkesi ja pian pääsimme huoneisiimme. Huoneet oli prameimmat tähän astisista: löytyi king-koon sänkyä ja pienet köökit pystybaareineen.

Ajamisesta oli jäänyt paukkuja sen verran, että lähdimme melkein siltä seisomalta ostoksille läheiseen outlet-keskittymään, Premium Outlet Northiin. Tyttöjen oli saatava jotkut vaatteet seuraavan päivän 4th of July-juhlia varten (Jenkkien itsenäisyyspäivä), joten minkäs teet!?

Neljä-viisi tuntia myöhemmin palasimme hotlalle ja iskimme heti kadulle kovaan ihmisvilinään. Perus Virtanen näkee Vegasin kaduilla hetkessä paljon ja usein liikaakin, joten vastapainoksi nappasimme hotlan alakerran Fat Tuesdaystä pienet retkijuomat.

Turistiryhmä Thaim... Las Vegasissa.


Dallailimme kilometrin verran pääkatua eteenpäin ja näimme Bellagion vesisuihkushown, Miragen liekkiesityksen, perus- ja kääpiökoon Elviksen, katumuusikoita, escort-ehdokkaita/-diilereitä, kaiken maailman hahmoiksi pukeutuneita esiintyjiä (omaperäisin lienee penikseksi pukeutunut katujen elävöittäjä) sekä paljon muuta. Kaikki päivän action alkoi painaa kintuissa ja päädyimme takaisin hotlalle puoliltaöin. Vegas day1 purkissa.


/Tommi













sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Flagstaff

Hmm... Paikka josta ainakaan itsellä ei ollut etukäteen minkäänlaista mielikuvaa. Kuitenkin heti kun saavuimme autolla keskustan tietämille, tiesin että tulisin pitämään tästä kaupungista. Kärkeen meitä tervehti mielettömän hieno seinämaalaus ja musiikkikauppa, joka kiinnosti eritoten jäbiä. Kaupunki oli vähän totuttua viileämpi, mikä mielestäni oli vaihteeksi ihan tervetullutta. "Nimim. Nelkyt astetta ja auton nahkaistuimet."


Mielettömän hieno seinämaalaus.

Päätimme käydä katsastamassa Monte Vista -nimisen hotellin, jonka Elli oli metskannut taikaopuksestaan. Hotelli oli aika mukavasti sisustettu ja oikein sievä. Huoneet olivat vähän kalliimpia, kuin mitä olimme normaalisti makselleet, mutta Albuquerquen superhalvan hostelliyön jälkeen koimme ansaitsevamme tämän. Monte Vista on tunnettu mm. siitä, että sen huoneet on nimetty niissä yöpyneiden näyttelijöiden mukaan. Hotellissa kerrotaan myös kummittelevan, mikä lisäsi meidän silmissämme mestan kuriositeettiarvoa. 

Kävimme tiputtamassa kamat John Wayne -huoneeseemme ja lähdimme etsimään safkapaikkaa. Elli oli supermehuissaan hotlan kummitusjutuista ja luki niitä ääneen aulasta saamastaan lapusta. Lapun mukaan hotlassa pitäisi käyskennellä ainakin jonkun vauvan, huonepalvelijan ja parin prostituoidun haamut.

Olin itse niin nälkäinen, ettei ajatuksissa riittänyt tilaa haamuille. Koska olimme jälleen illansuussa liikenteessä, moni paikka oli jo menossa kiinni. Janne oli kuitenkin onneksi tehnyt taustatyötä ja lukenut hyvät arvostelut Alpine Pizza -nimisestä ravintolasta. Paikka oli auki ja pizza hyvää. Vasta kun olin saanut slaissin suuhun, pystyin taas ajattelemaan kummituksiakin. Vähän harmitti kun en ollut osannut nälkäisenä jakaa Ellin suurta kummitushypeä. Pizzan jälkeen hengailimme vähän aikaa kadulla ja joku mies kehui mun kenkiä. 

Aamulla herättyämme vaihdoimme kokemuksia kuluneesta yöstä. Yksikään kummitus ei ollut ainakaan häirinnyt minun untani. Elli oli kuullut tuutulaulua illalla ja oli aika varma, että kyseessä oli kummitus. Lähdimme Jannen kanssa testaamaan hotellin alakerran kahvilaa. Olin aiemmin aulassa pannut merkille  kahvilasta tulevan kahvipapujen tuoksun, mikä voisi merkitä totutusta poikkeavaa laadukasta kahvia. Euroopassa liikkuessa kahvipapujen tuoksu merkitsee yleensä siinä sivussa myös laadukasta teetä ja olin elätellyt toiveita, että täältä voisi löytyä jotain ehtaa kamaa. Matkan aikana olen joutunut luopumaan rakkaasta teehifistely-harrastuksestani, koska MISSÄÄN EI NÄYTETÄ YMMÄRTÄVÄN HYVÄN TEEN PÄÄLLE. Nyt kuitenkin kahvilan menua katsellessani sain pyyhkäistä silmäkulmaa rakkaan Oolong-teen komeillessa listalla. Kävi ilmi, että Flagstaffissa kahviloissa panostettiin yleisesti hyviin teelaatuihin. Pian löytyi myös kauppa, joka myi kiinalaisia teepannuja! Olin niin fiiliksissä tästä, että joku pannu oli pakko poistaa kaupasta. Oma pannu on kahdelle-kolmelle suunniteltu. Ensin ajattelin, että ottaisin jonkun pienemmän, kun yksin tulee aika paljon teetä juotua. Sitten huomasin kaupan ögyimmän valurautaisen punaisen pannun, missä oli lohikäärmekuviointi. Ajattelin, että nyt ei ruveta hiireilemään, ja ögypannu lähti mukaan.




Kohta teki mieli taas teetä ja astelimme pieneen Flagstaff Coffee Company -kahvilaan, joka sijaitsi ravintoloiden ja pikkuputiikkien täyttämällä kujalla. Mestasta sai mm. bageleita ja vegeburritoja. Otin burriton ja Dragonswell -teen. Kahvilan ikkunasta näkyi ulos terassille. Bongasimme erään viisissäkymmenissä olevan herrasmiehen, joka tuprutteli maailman suurinta sikaria ja luki "Think and Grow Rich" kirjaa. Nautiskelija, selvästi pelinsä huipulla... Ihailimme ja kadehdimme häntä. Yritimme myös ottaa salaa valokuvia. Se oli vähän noloa, mutta Tommia ei häpeä estänyt ja hän saikin pari aika hyvää kuvaa napattua.




Salakuvien jälkeen lähdimme tutkimaan Flagstaffin tarjontaa. Keskusta oli aika pieni, mutta kaiken kaikkiaan erittäin ihastuttava. Rakennukset olivat koristeellisia, joka puolella oli pieniä kahviloita ja liikkeitä, joissa myytiin mm. vaatteita, koruja, käsin tehtyä saippuaa, kynttilöitä ja koriste-esineitä. Tulimme hulluiksi ja POISTIMME kamaa kaupoista suurella innolla. Vitsailimme, että lähtiessämme Flagstaffiin ei jää muuta jäljelle kuin tuulessa pyörivä puskajussi, jonka käymme vielä lopuksi poistamassa senkin. 

Erityisesti vielä mainittakoon Suite 104, jossa jäbä myi tyttöystävänsä tekemiä koruja ja taide-esineitä. Ellin kanssa hypimme miltei tasajalkaa liikkeessä, kun siellä oli niin paljon kaikkea ihanaa ja uniikkia. Hetken päästä itse artisti uskaltautui myös tulemaan esille. Oli jotenkin tosi symppistä, miten innoissaan hän oli siitä, että hänen taidettansa arvostettiin. Löysin liikkeestä mm. koristehevosen sekä Muerte-korvikset ja -ristin.


 

   New cool stuff!!!


   Zombie-vauva erään liikkeen näyteikkunassa.


   Jäätävä örkki samaisen liikkeen sisätiloissa.


   Saman liikkeen ehta zombie.

Kun olimme ostaneet tarpeeksi ja liikaa, kävimme vielä kerran teellä ja kahvilla. Olin saanut eräästä vaateliikkeestä onnenkeksin mukaan ja nautin sen nyt teen kera. Keksistä saatu viesti kruunasi päivän:




Viimeisenä tekona Flagstaffissa kävin vielä poistamassa candy applen eräästä makeisliikeestä. Liikkeessä oli jäätävän paljon valinnan varaa, mutta olin kiinnittänyt huomioni "I Like Pie Caramel Apple" -nimiseen yksilöön, JOKA OLIKIN SITTEN AIVAN SAAKELIN HYVÄÄ. No joo, menee vähän Viisikko-tyylisen safkamehustelun puolelle... No mut hyvää oli, suosittelen! 



   "Slice of life"

Lähdimme Flagstaffista erittäin kiitollisina ja suupielet karamelliomenakuorrutteessa.
Meillä oli aikeissa mennä seuraavana aamuna Grand Canyonille auringonnousun aikaan, joten lähdimme suuntaamaan kohti Tusayanissa sijaitsevaa 7 Mile Lodge -hotellia, josta oli vain kahdenkymmenen minuutin matka Canyoniin. Automatkan taittuessa huomasimme, että maisema muuttui metsäksi ja ilma viileni. Näin matkan aikana enemmän peuroja, kuin koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä. Jollain tapaa ne vaikuttivat olevan aika tottuneita autoihin. Myöhemmin Tommi sanoi, että kyseinen pätkä oli aika raskas ajaa, johtuen juurikin metsästä ja peurajengistä.

Perillä Tusayanissa oli jotenkin erilaista. Hotlan pitäjä oli vanha harmaahapsinen partasuu, josta sai vaikutelman, että hän oli elänyt siellä aina. Kaikki hotellit olivat aika puisia ja puita oli muutenkin vaan ihan kaikkialla. Joku isokokoinen lintu raakkui taustalla. Yhtäkkiä tuntui kuin syksy olisi alkanut. Vietimme hetken hotellin parvekkeella ja muistaakseni joku sanoi jotain syvällistä.

Ajattelimme, että voisimme mennä aikaisin nukkumaan, mutta kävimme vielä syömässä. Spottasimme Sophie's Mexican Food -ravintolan, joka osoittautui loistavaksi valinnaksi. Paikka oli ihanasti meksikolaistyyliin sisustettu. Tuolit ja pöydät oli maalattu eri värisiksi ja seinillä roikkui erilaisia maalauksia ja koristeita. Ruoka oli todella hyvää ja henkilökunta ystävällistä. Otimme kaikki vesimelonimehua juomaksi. Se oli TAIVAALLISTA! (Viisikkoläpät heräs taas jostain...) Söimme itsemme ähkyyn ja änkesimme autoon. Tusayanissa välimatkat olivat todella lyhyet. Ei siellä oikeastaan ollut muuta kuin pari ruokapaikkaa ja huoltoasema. Jostain syystä olimme kuitenkin valinneet auton kulkuvälineeksi. Överiähkymeininkiin se sopi oikein hienosti. 

Mietin tätä päivää ja fiilistelin miten kiva se oli ollut. Tuntuu että palanen sydämestä jäi Flagstaffiin. Kaikki ne kivat paikat ja ostokset ja TEE! Kiitos vielä kerran Flagstaff!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Albuquerque, New Mexico

Matka Roswellista Albuquerqueen alkoi maanataina puolen päivän jälkeen. Roswellhan sijaitsi "Reitti 66:n" ulkopuolella, joten puolet noin 350km matkasta oli pientä moottoritietä, tietä 285, ennen paluuta Interstate 40:lle. Tämä pienempi moottoritie oli kuskille melko raskasta ajettavaa: luotisuoraa tietä, ympärillä pelkkää aavikkoa ja tiellä hyvin vähän ohitettavaa. Matkan varrella läpäistiin muutama karjatuotannolla elävä pieni tuppukylä, joissa ilmeisesti ainoa tekeminen on lastata tien viereisellä junaradalla olevia satojen metrien pituisia junia. New Mexicon osavaltiossa on vain pari miljoonaa asukasta ja tällä matkalla harva asutus tuli hyvin esille.

Lämpötila pysyi koko päivän yli 40 asteessa ja taas sai kiittää auton toimivaa ilmastointia. Tauoilla jaloitellessa aurinko poltti ihoa hetkessä. Rankkaa!

Saavuimme Albuquerqueen (aka "Burqueen") iltasella ja ensitöiksemme meidän oli taas keksittävä yösija jostain. Navigaattori vei meidät kaupungin keskustaan, jossa saimme auton parkkiin ja pääsimme puntaroimaan vaihtoehtoja. Elli oli bongannut Lonely Planet-opaskirjasta "Route 66 Hostellin". Oppaan mukaan hostelli on halpa, siisti ja hyvällä sijainnilla ja koska vaihtoehtoina meillä oli samat ketjumotellit kuin mitä löytyy Jenkeissä joka pitäjästä, päätimme lähteä katsastamaan paikan. Paikka löytyi nopeasti ja hyvä sijainti voitiin todeta faktaksi. Paikan ulkonäkö oli melko.. Noh, "symppis".


Astuttuamme ovista sisään minun torakkasensorini hälytti välittömästi hiljaisella hälytyksellä. Paikan sisustus oli rento ja ei siis turhan kliini ollenkaan. Respan tiskille ilmestyi aurinkolasipäinen cowboy-dude heti muutaman kellonsoiton jälkeen. Kyselimme hintoja ja edulliseksi paikka oli todettava - 4 henkilöä yöpyi reilun $50 hintaan. Pääsimme tsekkaamaan huoneet ennen minkään lukkoon lyömistä ja siellä sensorini vilkutti jo punaista. Tytöt kuitenkin ihastuivat paikan tunnelmaan heti ensihetkistä eivätkä vintagehumalassa edes huomanneet respa-cowboyn pandasilmiä, jotka eivät mitenkään lisänneet omaa luottamustani kyseiseen paikkaan. Pikaisen tiimipalaverin jälkeen päätimme kuitenkin ottaa hostellin yöksi ja kokeilla jotain uutta ja tunnelmallista itseääntoistavien motellihuoneiden jälkeen.

Kamat huoneeseen saatuamme levytimme pienen hetken ennen lähtöä kaupungille. Lopulta liikkeelle päästiin illan jo hieman hämärtyessä ja suunnaksi oli valittu Marble Brewery, paikallinen panimopub ihan kävelymatkan päässä. Matkaa oli vain reilu kymmenen korttelia, mutta uskalsimme jo epäillä eksyneemme, kun alue oli syrjäistä sivukujaa toisensa perään.

Viimeinen virastomainen rakennus ennen sivukujasokkeloa, matkalla Marble Streetille.

Kävelyn aikana pantiin myös merkille lähes kaikkien ihmisten "kadun mies"-henkinen habitus. Mikähän hobo-kaupunki tämä on? Marble Brewery löytyi kuitenkin luvatusta paikasta, Jutan Google maps-suunnistus ei ole vielä kertaakaan mennyt pieleen.

Pubista huokui välittömästi rento ja lämmin tunnelma. Hyvä musiikki soi terassilla, asiakkaita riitti ja kaikilla oli hauskaa, tottakai. Marssimme sisään ja tiskille. Tarjolla oli peruspubin tarjonnan lisäksi kymmenisen paikan omaa olutta. Ei tarvinnut kauaa päätä raapia ja kuvetta kaivaa, kun meillä oli jo törpöt käsissä ja otimme muutaman askeleen takaisin terassille. Sen seinillä oli suuria maalauksia ja pihalla törrötti myös ravitsemustarkoitukseen muokattu asuntovaunu, josta mätöt palveltiin suoraan tuopin viereen terdelle. Toimiva konsepti - me likey!!



Maistoimme kaikkia paikan omia loistavia oluita. Itse otin viimeisenä vahvan IPAn, Iron Horse, joka viimeistään potkaisi aavikon pölyt kurkusta ja hiekat hampaista. Pubissa oli sitä jotain ja suosittelen Burquen kävijöille ehdottomasti!


Paluumatkalla hostellille saimme ihastella loputonta torakoiden vilinää kävelytiellä. Niitä oli todella paljon! Varoimme niitä astuessamme, sillä legendan mukaan torakat tulevat tovereidensa "hautajaisiin" ja tätä emme huoneeseemme halunneet. Ainakin allekirjoittaneella pari rivakkaa torakkaa ehti kuitenkin pinkoa kengän alle rusahtelemaan. Liekö se ollut syynä myöhemmin huoneestamme löytyneeseen torakkaan, en tiedä, mutta pienen metsästyksen jälkeen saimme kuitenkin torakan kiinni ja pääsimme siitä eroon. Episodista huolimatta Route 66 Hostel oli ihan passeli paikka ja budjettimatkalaiselle oiva valinta!

Seuraavana aamuna lähdin Jutan kanssa salille. Kohteena oli Arnold Schwarzeneggerin tutuksi tuoma saliketju, Gold's Gym, taas ihan hölkkämatkan päässä (tietenkin THE sali on vasta Losissa). Saimme kuitenkin todeta Albuquerquen pisteen olevan kiinni ja olleen kiinni jo pidemmän aikaa laitteiden päällä olevasta pölystä päätellen, jonka ikkunasta näimme. Kysyimme vastaantulijalta vinkkiä toisesta salista ja hän opasti meidät läheiseen Sport&Wellnessiin. Salissa oli kaikki tarvittava ja $15 dollarin hintaan treenasi kaksi. Salin jälkeen hostellille, kamat kasaan ja autoilemaan kaupungille.

Aamiainen nautittiin intialaisessa "Annapurna"-nimisessä luomu/vege (lue: terveellinen ruoka) teemaisessa ravintolassa, joita ei liiaksi Albuquerquessakaan päin näy. Hyvää vaihtelua 24/7 rasva+sokeriöverille! Ravintola oli myös valittu kaupungin parhaaksi ainakin vuonna 2012. Ps. annokset olivat täälläkin erittäin suuria - en itse jaksanut edes syödä koko pannariannosta, vaikka lahjakas syöjä olenkin!



Albuquerque on tunnettu hitech-kaupunkina, jonne korkeasti koulutetut tulevat kehittelemään mm. aurinkopaneeleja jne, mutta omalla kohdallani kaupunki on jäänyt mieleen Breaking Bad tv-sarjasta. Siispä tottakai meidän oli tehtävä pieni pyhiinvaellus sarjan hahmon, Walter Whiten, kotipihalle ennen lähtöä. Tarkempi osoite löytyi helposti googlettamalla.

Kämpän tienoilla oli muitakin faneja ottamassa kuvia paikasta. Kuvat napattuamme jätimme kaupungin taaksemme.

Albuquerquesta on hankala kirjoittaa kattavaa koostetta meidän lyhyen vierailun perusteella, mutta päällimmäiset fiilikset tässä: kaupungilla iltaisin laitapuolenkulkijoita ja torakoita. Kadut ovat melko tyhjinä, kun kansa asuu kaupungin ulkopuolella, ei keskustassa. Ilmasto on kuuma ja kuiva. Meillä kaikilla oli kurkku todella kuivana ilmasta johtuen. Ei suomalainen kestä olla niin kaukana merestä, kuin nyt oltiin! Kaupungin suurin nähtävyys lienee vuoristohissi kukkuloille, jonka me feidasimme kiinnostuksen puutteessa. Matka jatkui, siis.

Kraateri

Albuquerquen jälkeen kohteena meillä oli Flagstaff. Matkan varrella bongasimme kuitenkin kyltit kraaterista, jonka päätimme lähteä tsekittämään ja poiketa muutaman mailin Interstate 40:ltä (exit 233). Vasta perillä lystin hinnaksi ilmoitettiin $18/hlö joka karsi seurueemme katsojat minuun ja Elliin. Hinta sisälsi käynnin museossa sekä tietenkin omatoimisen turreilun kraaterin laidalla. Kyseessä on parhaiten säilynyt kraateri maan päällä, jonka läpimitta on noin mailin, eli reilu puolitoista kilometriä. Näky oli kyllä vaikuttava.


Tästä selvittiin ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja Flagstaffissa. Pysy kuulolla!!


/Tommi




keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

I want to believe - in Roswell, New Mexico

Roswell. Olen tarkastanut kaikki kohdalleni sattuneet dokumentit aiheesta. Niin asialliset haastattelut, kirjat ja artikkelit kuin hömpemmät leffat ja sarjat. I know my X-files and cover-ups! I'm pretty much like this guy:


Kun siis päätimme lähteä Jenkkeihin ja seuraamaan Reittiä, oli New Mexicon Roswell luonnollisesti ensimmäisiä toivelistani pysähdyspaikkoja. Onneksi Roswell sopi kaikille seurueemme jäsenille, eikä muutaman sadan kilsan Reitiltä poikkeavaa lenkkiä tarvinnut yhden foliohatun paljoakaan perustella. Etukäteen paikasta oli piirtynyt minulle enemmänkin mielikuva karumaastoisesta ja turistien kyllästämästä, UFOkrääsätorien keskittymästä kuin maapallon ulkopuolisen elämän hartaasta pyhätöstä. Odotin visiittiä Roswelliin silti innolla.

Texasin ja New Mexicon rajan ylitys tapahtui huomaamattamme. Ainoastaan karumpi maasto ja vieläkin kuumempi ilma vihjailivat jotain sen suuntaista. Kylttejä ei näkynyt missään. Gps paljasti totuuden: New Mexicossa ollaan ja jälleen yksi aikavyöhyke ylitetty. Teimme pikaisen pysähdyksen pienellä huoltoasemalla ja jestas miten kuuma tuuli hönkäsi kasvoille, kun auton ovet avattiin. Tuntui, että se polttaa ihon rikki. Jos aiemmin ollaan hikoiltu, niin ei se ole ollut vielä mitään tähän verrattuna!





Emmepä silti kukaan valita, ehei! Päivittelemme vain, että onpas ilmoja pidellyt. Bongailin huoltsikan pihasta pyöreitä pieniä kiviä odotellessani muita. Auringossa paahtuneet kivet olivat kädessä kuin kuumia kekäleitä. Vettä ei näkynyt mailla halmeilla, mutta kivet olivat kumman sileitä. 

Vaihdoimme kuskia jossain välissä ja sain kunnian ohjata Hankin matkustajineen perille UFO-kylään. Saavuimme määränpäähän alkuillasta jälleen ilman tarkkaa aikataulua ja pakollisia suoritteita. Olihan myös sunnuntai, joten turisteille suunnatut tärpit muutenkin siirtyisivät maanantaille. Majataloksemme valitsimme tällä kertaa Rodeway Innin, jonka respassa oli vähän alppimajan henkeä ja 50 centin musavideon mukaan nimeämämme Candy shop-portaikko. Hieman erilainen rakennus, kun aiemmat ketjumestat - siitä peukku! Ulkopoolille ehti tällä kertaa vain Tommi, kun me muut lepuutimme ei-yhtään-armollisemmalta ilta-auringolta punoittavia hipiöitämme ja nautimme kaiken kuumuuden jälkeen erittäin tehokkaasta ilmastoinnista. 

Tyhjentyvien vatsojen ilmoittaessa itsestään lähdimme Jutan kanssa tarkistamaan Big D's Downtown Diven, josta Lonely Planet lupasi löytyvän kylän parhaat salaatit, sandwichit ja burgerit. Valitettavasti lupaavan näköinen Big D's oli perille päästyämme kiinni, kuten moni muukin paikka luonnollisesti. Ajelimme hetken kunnes löysimme avoimen Pizza Hutin. Toimivaa joskaan ei niin originellia.



Parhaat jutut syntyy monesti fiilispohjalta ja niin tälläkin kertaa. Päätimme lähteä pimeän tullessa ajamaan kauemmas kaupungista ja jalkautua jollekin pellolle tuijottelemaan tähtiä ja bongaamaan ehkäpä meitäkin kauempaa tulleita turisteja.

Missattuamme Amarillon Haunted housen ja huomattuamme "Roswell ghost tour"in sijaitsevan väärässä osavaltiossa Georgiassa, oli kaikilla jo nälkä johonkin jännään. Autossamme oli kieltämättä sellaista ghost hunters tunnelmaa, kun lähdimme yölliselle tähtienkatselmusretkelle. Kaupungin valot jäivät nopeasti taaksemme ja kuuntelimme Spotifysta Mark Snown mysteerisiä Salaiset kansiot-sointuja. 

Pahimmat/parhaimmat sävärit taisimme saada käännyttyämme motarilta pimeälle pellolle. Tien viertä oli seurannut aita melkein koko matkan, mutta nyt aidassa oli portti auki, Hankin mentävä aukko ja siitähän me iskimme sisään. Ehdimme nähdä portilla kyltin jossa luki "No hu...." kun auto jo poukkoili muhkuraista huonoa tietä pitkälle synkkään pimeyteen. Mitä siinä kyltissä luki? "No humans?" Reviiritietoisten jenkkien omaisuutensa aseellinen puolustushalukkuus kuumotteli ajatuksena jo itsessään, mutta kun siihen lisättiin täydellinen pimeys ja auton valojen edessä leijaileva maasta nouseva aavemainen pöly sekä jännitysmusan kliimaksi, anelin Tommia pysäyttämään auton. Kuuden mailin mittaisen kummitustien ajaminen tuntemattomaan päämääräänsä asti tuntui kun kaivaisimme verta nenästä ja taustamusaksikin ehdin toivoa Nalle Puhia.

Auto saatiin juuri ja juuri käännettyä kapealla tiellä ympäri, musat stopattua ja jalkaduimme välittömästi "pellolle", joka näytti olevan harvakarvaista maastoa muutamine kaktuksineen ja kuivine puskineen. Onneksi jaloissa pyöri vain muurahaisia. Vilkuilin kuitenkin välillä puhelimen taskulampulla jalkoihini, koska Animal timen iloinen tunnari EI olisi pärähtänyt soimaan käärmeiden, skorpparien ja hämähäkkien tullessa kutsumatta näihin bileisiin.

Bileet

Kirkas taivas tarjosi parastaan eikä matala maastokaan muodostanut mitään näköesteitä. Tuijottelimme hiljaisina ja päät kenossa noita lukemattomia tähtiä ja linnunradan maitomaisuutta voimakkaan tuulen tuivertaessa hiuksia ja paidan helmoja. Jutta paljasti osaavansa tulkita tavan kartan lisäksi myös tähtikarttaa: niin löytyi valtavalta taivaankannelta Aaronin sauvat kuin Isot Otavatkin. Näimme kaikki useampia kauniita tähdenlentoja ja aika näyttäköön toteutuvatko lausumattomat toiveemme.

Yritimme tietysti bongata taivaalta tunnistamattomia lentäviä kohteita, mutta ainoat liikkuvat asiat yläilmoissa tunnistimmw lepakoiksi, lentokoneiksi ja meteoreiksi. Kysyin muilta ääneen eikö olisi hienoa nähdä nyt jotain selittämätöntä? Jutta sanoi, että hänen mielestään me tavallaan juuri näemmekin. Hyvin sanottu. Olin samaa mieltä ja katselimme selittämättömän suurta ja salaperäistä avaruutta vielä pitkän tovin odottamatta siltä sen enempää.

Olisiko ollut tuuli, joka kuljetti naapuruston lehmän kommentoinnit meidänkin korviimme vai olimmeko saaneet seuraa, mutta kolme meistä kuuli aivan selvän MUUUU-äännähdyksen jostain auton takaa pimeydestä. Tästä saimmekin hyvän syyn lopetella tähtiretkeämme... Siis että lehmätkin pääsevät joskus nukkumaan. Paluumatkalla melkein kaikkia alkoi kovasti väsyttämään ja hotellilla Nukku-Matti kävi pian taloksi.

Aamupalan jälkeen tähtäsimme päättäväisinä poolille ennen huoneen luovutusta. Valitettavasti pääsymme viilennykseen evättiin, koska pooli aukesi vasta 11 eli huoneen luovutuksen aikaan. Höh. No ei kun kamat kasaan ja kaupungille! 


Etukäteen olimme tirskuneet pienen Roswellin kartalle, joka oli.. noh kahden tien, Main streetin ja Second streetin muodostama X. Tähän risteykseen ja joitakin metrejä risteymän keskikohdasta Roswellin keskusta ja palvelut pitkälti sitten ulottuivatkin. Kuten etukäteen olimme uumoilleet, oli ufo-aiheilla tagattu lähes joka kojun ikkunat ja ovet. Myös soikeat katulamput olivat saaneet hauskasti mustat humanoidin silmät koristuksekseen. On selvää, mikä merkitys v.1947 käynnistyneellä tapahtumaketjulla edelleen on paikallisten elannolle. On helppo uskoa asukkaiden olevan sekä hieman kyllästyneitä että ylpeitä alueensa vahvasta leimasta. 


Suuntasimme kartsalla ensimmäiseksi International UFO Museum & Research Centeriin, joka sijaitsee aivan kahden päätien risteyskohdassa. Meidät vastaanottanut herrasmies oli kovin lämminhenkinen ja avulias. Hän myös kertoi, että samalla $5 pääsymaksulla saisimme lähteä pois ja tulla myöhemmin päivällä takaisin jos haluamme. Tämä perustui mm. siihen, että eri aikaan päivästä museossa tapahtuu aina erilaisia asioita; näytetään eri dokumentteja ja joskus paikan pikkulavalla käy luennoitsijoita. Mestaan kuului myös kirjasto, joka oli valitettavasti meidän vierailumme aikana kiinni. Itse museon kokoelma oli varsin kattava kokoonsa nähden ja se tarjosi asioihin perehtyneillekin uusia mielenkiintoisia detaljeja. Sellaiselle taas, joka ei juurikaan aiheesta olisi ennen mitään lukenut, näyttely tarjoaa uuvuttavan määrän tietoa.

Museossa vieraillut pikkupoika huusi alienien olevan älästi.

Pieni pala aineistoista...

Ja vähän isompi pala... 3 vuotta pakerrettu jäljennös mayojen mestoilta löytyneestä haudasta...

Museo oli niin pieni ettei varmasti kannata tässä blogissa spoilata kaikkia näyttävimpiä juttuja jos joku haluaa mennä sinne itse ihmettelemään. Kaikenkaikkiaan museosta jäi sympaattinen ja hyvällä tavalla hassu kuva. Muistoa hieman sävyttää ikävällä tavalla Gift Shopin halvannäköinen tilpehööri, joka omasta mielestäni ei tee palvelusta muutenkin huuhaa-leimaiselle ilmiölle.

Kuten ei kai tämä kuontalokaan

Mutta jos Vatikaanissa menee kuumille kiville paavi-avaimenperät ja -pefletit, niin miksei Roswellissa ufotossut ja -essut... niin se vaan on! 
Gift shopin, jossa ei muuten saanut kuvata (ja sen ymmärtää käytyään siellä...lisäksi kilpailu lienee tiukkaa kadun monen muun gift shopin kanssa), mielenkiintoisinta antia olikin kirjallisuus ja hieman kotikutoisenkin näköiset dvd-julkaisut. Mukaani tarttui kirja, jossa yhdistyy historiaa, tietoa eri uskontojen temppeleistä, muista pyhistä maailman kolkista ja pyhästä geometriasta.

Olisimme museon jälkeen halunneet UFO-teemaiseen kahvilaan viilentymään, mutta vielä mitä! Kahvilaa ei näkynyt mailla halmeilla ja yksi puodinpitäjä sen vahvisti: vain meksikolainen rafla ja pieni leipomo löytyivät keskustasta. Pienen pohdiskelun jälkeen päätimme, että ufojuttuja on nähty nyt tarpeeksi ja jatkaisimme matkaa takaisin Reitin suuntaan, Albuquerqueen. Roswell oli pitkälti oletusten mukainen eli pieni ja vähän kitsch, mutta yhtään ei kaduta!

Toiset bileet, jotka missattiin

Itse diggailen näkemäni perusteella New Mexicon meiningistä kovasti, vaikka kuumuus käykin paikoitellen ahdistamaan. New Mexicon osavaltiota kutsutaan nimellä "Land of Enchantment" ja jotain taianomaista & muinaista vetovoimaa näkemissämme paikoissa mielestäni on. Erityisesti luonnossa, joka on vuoroin täysin matalaa ja vuoroin jäätävän jylhää. Myös alkuperäiskansojen kulttuurit näkyvät ja ne kiinnostaa. Toki kaikki New Mexiconkaan historiassa ei ole niin viehättävää; myös maailman ensimmäinen atomipommi on New Mexicosta lähtöisin. Tuolla Roswellin aavikolla tuli mieleen eräs Lassi ja Leevi sarjisstrippi: "If people sat outside and looked at the stars each night I bet they would live a lot differently". Ehkä ei tarvittaisi atomipommejakaan...

Next stop Albuquerque, NM! 


Peace, 
Elli