Seuraavana aamuna korppikotkapossemme olikin sitten ajoissa väijymässä motellin aamiaista ja bagelit, vohvelit sekä muut läskit hotaistiin alta aikayksikön. Vaikka Muppe olikin kulkuvälineenä ihan symppis kärry, oli ryhmää jo tässä vaiheessa alkanut hieman - mutta vain hieman - vaivaamaan puutteet takapenkkiläisten ilmastoinnissa ja maasturin yleisissä tehoissa (lue: tehottomuudessa) joten vielä heräsi ajatus josko auto pystyttäisiin vaihtamaan näiden tekijöiden osalta suotuisampaan vaihtoehtoon motellin läheisessä saman autovuokraamon pisteessä ennen varsinaiselle reitille lähtöä. Yrittänyttä ei laiteta, ja Tommin tiedusteltua puhelimitse asiasta meille luvattiin tämän tosiaan olevan mahdollista.
"Miksi ei?", funtsimme kurvatessamme paikan päälle vilkaisemaan tarjontaa. Puljun nuori pomomies vastaanotti meidät ystävällisesti hikikarpalot hiusrajallaan loistaen ja viittoili suurpiirteisesti autoparkin suuntaan tyyliin "ottakaa mikä vaan vastaava kiesi". Kuskimme haukankatse spottasikin välittömästi useiden kymmenien metrien päässä komeilleen Fordin avaruusmustan maasturin, ja sälli lähti etenemään saaliin suuntaan päättäväisesti kuin zombi henkseleistään verkkoaitaan juuttunutta isoisää kohti muiden samalla ihmetellessä että mitäs tässä nyt taas tapahtuu. Ilon keskeytti kuitenkin jostain autorivistöjen kätköistä ilmestynyt parkkisheriffi-henkinen viiksiveikko, joka tyrmäsi aikeemme ilmoittaen kyseessä olevan kalliimman hintaluokan ajoneuvo, joka oli sitä paitsi pesemätön. En ole täysin varma mitä seuraavaksi tapahtui, mutta muistelisin Tommin kytkeneen jo aiemmin vilauttelemansa Kuuma-Kalle -moodin taas päälle ja suunnanneen suoraan paikan johdon tykö neuvottelemaan. Saattaa olla, että kyseisessä meetingissä Tommi joutui tukistamaan hellästi korvasta edellisillan juomalistalta kalskahtanutta boss mania - tai sitten ei, eikä detaljeilla oikeastaan ole väliäkään, sillä lopputuloksena seurueemme poistui paikalta juurikin tällä tyyrimmän luokan kulkuvälineellä viiksimiehen siluetin pomppiessa taustapeilissä tasajalkaa lippalakkinsa päällä.
Uutta autoamme voisi luonnehtia vaikkapa virtaviivaisemmaksi sekä tuhmemmaksi versioksi edellisestä, ja ainakin kuskin mukaan sillä ajaminen on silkkaa ekstaasia. Nimi on Hank, ja se syö polttoainetta huomattavalla ruokahalulla. Mainittakkoon myös varusteluun kuuluvan helteellä aika hauskat nahkaistuimet.
Upouusi avaruuslaiva allamme oli aika lähteä ottamaan revanssia keskustaan edellisillan sateiden sabotoimien korkeiden paikkojen haasteen suhteen. Tämä task oli lähinnä Tommin henkilökohtainen painiottelu korkeuskammonsa suhteen, mutta vaikka vierailu Willis Toweriin koostuikin suurimmaksi osaksi jonotuksesta ja täysin ylimääräisestä hutusta, kuten puuduksissa skippaamastamme dokumenttielokuvasta tai matkamuistomyymälästä toisensa perään, oli kokemus Amerikan korkeimmasta rakennuksesta silti kaiken jälkeen ihan positiivinen. Ja vaikka haastajan puntti pahimmissa paikoissa hieman ehtikin väpäjämään, selvisi Tommi päiväaikaisesta painajaisestaan voittajana.
Olimme etukäteen fiilistelleet ajankohtaan "sattuneen" Chicago Priden tsekkaamista, ja nyt oli jo viimeisiä tilaisuuksia lähteä yytsimään paikallinen näkemys aiheesta jonnekin Haldston-Waveland -akselille. Kaupungin keskusta oli tähän mennessä ollut lähinnä pilviä hipovia bisnesrakennuksia, kyseenalaisia sivukujia sekä automobiilien luvattua laiduinmaata, ja Jutan hienosti tiivistämänä "Chicago on ruskeampi kuin New York", mutta festareiden ympäristö olikin maanläheisyydessään ja mataline taloineen aika hauskaa kaupunginosaa, missä elämä näytti olevan iisiä, ja sateenkaarimatskut koristivat parvekkeita, liikennemerkkejä sekä kauppojen ja lähiasuntojen ikkunoita. Parkkipaikan kanssa tuli tovi hikoiltua, mutta sen löydyttyä pääsimme jalkautumaan ja lähdimme talsimaan muun juhlaväen perässä kohti viereisiltä kaduilta kantautuvia pahaenteisiä bassotaajuuksia.
Löysimme pieneltä sivukujalta sisäänkäynnin festarialueelle, ja ehdin jo hetken kuvitella lipuvamme mestoille viileästi jostain huomaamattomasta kulmasta, mutta vielä mitä, leikkasimmekin suoraan leijonan kitaan ja yhtäkkiä olimme keskellä bileiden hektisintä osaa, jossa hikiset, treenatut miestanssijat jorasivat vaihtovuoroin lavalla viimeistä päivää DJ:n loputtomista nostatuksista koostuvaa settiä, tykit ampuivat vesisuihkua villiintyneen jengin päälle ja drag-MC piiskasi koko hommaa yhä ylemmille leveleille. Tytöt lähtivät saman tien lavan eteen tanssimaan ja pojat jäivät jäykistelemään vähän taaemmaksi. Meno oli kaikessa ärsykerikkaudessaan härskin hyvä, ja zoneen päästyään oli helppo kuvitella vaipuvansa jonkinlaiseen loputtomien bileiden luuppiin, missä aika pysähtyy ja jortsut jatkuvat ikuisesti. Elli ja Tommi saivat myös nopeasti kumpikin omat, uudet seuralaistarjokkaansa, mutta päättivät ainakin toistaiseksi pysytellä edelleen vanhoilla mukavuusalueillaan.
Parhaatkin hipat loppuvat aikanaan, ja meillä oli vielä muutakin fantsua ohjelmaa, kuten mm. pyykinpesua luvassa viimeiselle illalle ennen kuin olisi aika nostaa kytkintä ja ottaa todellinen REITTI haltuun, joten ratsasimme läheisen "The Most European Market in American" aikomuksenamme pitää snadi virvokepainotteinen iltapalaveri seuraavan päivän touhuista. Käytännössä saimmekin suunniteltua lähinnä nachot ja oluet naamaan, sekoiltua pyykit jotenkin puhtaaksi sekä mutistua siinä sivussa muutaman laiskahkon lauseen aiheesta Route 66, minkä jälkeen uniaika jälleen laskeutui yllemme. Kuviot olivat joka tapauksessa suhteellisen selkeät, joten homma oli kaikesta huolimatta edelleen ihan hallussa eikä kukaan tietääkseni herännyt yön aikana mihinkään kylmään stressihikeen.
-Janne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti