Kun siis päätimme lähteä Jenkkeihin ja seuraamaan Reittiä, oli New Mexicon Roswell luonnollisesti ensimmäisiä toivelistani pysähdyspaikkoja. Onneksi Roswell sopi kaikille seurueemme jäsenille, eikä muutaman sadan kilsan Reitiltä poikkeavaa lenkkiä tarvinnut yhden foliohatun paljoakaan perustella. Etukäteen paikasta oli piirtynyt minulle enemmänkin mielikuva karumaastoisesta ja turistien kyllästämästä, UFOkrääsätorien keskittymästä kuin maapallon ulkopuolisen elämän hartaasta pyhätöstä. Odotin visiittiä Roswelliin silti innolla.
Bileet
Museossa vieraillut pikkupoika huusi alienien olevan älästi.
Pieni pala aineistoista...
Mutta jos Vatikaanissa menee kuumille kiville paavi-avaimenperät ja -pefletit, niin miksei Roswellissa ufotossut ja -essut... niin se vaan on! Gift shopin, jossa ei muuten saanut kuvata (ja sen ymmärtää käytyään siellä...lisäksi kilpailu lienee tiukkaa kadun monen muun gift shopin kanssa), mielenkiintoisinta antia olikin kirjallisuus ja hieman kotikutoisenkin näköiset dvd-julkaisut. Mukaani tarttui kirja, jossa yhdistyy historiaa, tietoa eri uskontojen temppeleistä, muista pyhistä maailman kolkista ja pyhästä geometriasta.
Toiset bileet, jotka missattiin
Texasin ja New Mexicon rajan ylitys tapahtui huomaamattamme. Ainoastaan karumpi maasto ja vieläkin kuumempi ilma vihjailivat jotain sen suuntaista. Kylttejä ei näkynyt missään. Gps paljasti totuuden: New Mexicossa ollaan ja jälleen yksi aikavyöhyke ylitetty. Teimme pikaisen pysähdyksen pienellä huoltoasemalla ja jestas miten kuuma tuuli hönkäsi kasvoille, kun auton ovet avattiin. Tuntui, että se polttaa ihon rikki. Jos aiemmin ollaan hikoiltu, niin ei se ole ollut vielä mitään tähän verrattuna!
Emmepä silti kukaan valita, ehei! Päivittelemme vain, että onpas ilmoja pidellyt. Bongailin huoltsikan pihasta pyöreitä pieniä kiviä odotellessani muita. Auringossa paahtuneet kivet olivat kädessä kuin kuumia kekäleitä. Vettä ei näkynyt mailla halmeilla, mutta kivet olivat kumman sileitä.
Vaihdoimme kuskia jossain välissä ja sain kunnian ohjata Hankin matkustajineen perille UFO-kylään. Saavuimme määränpäähän alkuillasta jälleen ilman tarkkaa aikataulua ja pakollisia suoritteita. Olihan myös sunnuntai, joten turisteille suunnatut tärpit muutenkin siirtyisivät maanantaille. Majataloksemme valitsimme tällä kertaa Rodeway Innin, jonka respassa oli vähän alppimajan henkeä ja 50 centin musavideon mukaan nimeämämme Candy shop-portaikko. Hieman erilainen rakennus, kun aiemmat ketjumestat - siitä peukku! Ulkopoolille ehti tällä kertaa vain Tommi, kun me muut lepuutimme ei-yhtään-armollisemmalta ilta-auringolta punoittavia hipiöitämme ja nautimme kaiken kuumuuden jälkeen erittäin tehokkaasta ilmastoinnista.
Tyhjentyvien vatsojen ilmoittaessa itsestään lähdimme Jutan kanssa tarkistamaan Big D's Downtown Diven, josta Lonely Planet lupasi löytyvän kylän parhaat salaatit, sandwichit ja burgerit. Valitettavasti lupaavan näköinen Big D's oli perille päästyämme kiinni, kuten moni muukin paikka luonnollisesti. Ajelimme hetken kunnes löysimme avoimen Pizza Hutin. Toimivaa joskaan ei niin originellia.
Parhaat jutut syntyy monesti fiilispohjalta ja niin tälläkin kertaa. Päätimme lähteä pimeän tullessa ajamaan kauemmas kaupungista ja jalkautua jollekin pellolle tuijottelemaan tähtiä ja bongaamaan ehkäpä meitäkin kauempaa tulleita turisteja.
Missattuamme Amarillon Haunted housen ja huomattuamme "Roswell ghost tour"in sijaitsevan väärässä osavaltiossa Georgiassa, oli kaikilla jo nälkä johonkin jännään. Autossamme oli kieltämättä sellaista ghost hunters tunnelmaa, kun lähdimme yölliselle tähtienkatselmusretkelle. Kaupungin valot jäivät nopeasti taaksemme ja kuuntelimme Spotifysta Mark Snown mysteerisiä Salaiset kansiot-sointuja.
Pahimmat/parhaimmat sävärit taisimme saada käännyttyämme motarilta pimeälle pellolle. Tien viertä oli seurannut aita melkein koko matkan, mutta nyt aidassa oli portti auki, Hankin mentävä aukko ja siitähän me iskimme sisään. Ehdimme nähdä portilla kyltin jossa luki "No hu...." kun auto jo poukkoili muhkuraista huonoa tietä pitkälle synkkään pimeyteen. Mitä siinä kyltissä luki? "No humans?" Reviiritietoisten jenkkien omaisuutensa aseellinen puolustushalukkuus kuumotteli ajatuksena jo itsessään, mutta kun siihen lisättiin täydellinen pimeys ja auton valojen edessä leijaileva maasta nouseva aavemainen pöly sekä jännitysmusan kliimaksi, anelin Tommia pysäyttämään auton. Kuuden mailin mittaisen kummitustien ajaminen tuntemattomaan päämääräänsä asti tuntui kun kaivaisimme verta nenästä ja taustamusaksikin ehdin toivoa Nalle Puhia.
Auto saatiin juuri ja juuri käännettyä kapealla tiellä ympäri, musat stopattua ja jalkaduimme välittömästi "pellolle", joka näytti olevan harvakarvaista maastoa muutamine kaktuksineen ja kuivine puskineen. Onneksi jaloissa pyöri vain muurahaisia. Vilkuilin kuitenkin välillä puhelimen taskulampulla jalkoihini, koska Animal timen iloinen tunnari EI olisi pärähtänyt soimaan käärmeiden, skorpparien ja hämähäkkien tullessa kutsumatta näihin bileisiin.
Kirkas taivas tarjosi parastaan eikä matala maastokaan muodostanut mitään näköesteitä. Tuijottelimme hiljaisina ja päät kenossa noita lukemattomia tähtiä ja linnunradan maitomaisuutta voimakkaan tuulen tuivertaessa hiuksia ja paidan helmoja. Jutta paljasti osaavansa tulkita tavan kartan lisäksi myös tähtikarttaa: niin löytyi valtavalta taivaankannelta Aaronin sauvat kuin Isot Otavatkin. Näimme kaikki useampia kauniita tähdenlentoja ja aika näyttäköön toteutuvatko lausumattomat toiveemme.
Yritimme tietysti bongata taivaalta tunnistamattomia lentäviä kohteita, mutta ainoat liikkuvat asiat yläilmoissa tunnistimmw lepakoiksi, lentokoneiksi ja meteoreiksi. Kysyin muilta ääneen eikö olisi hienoa nähdä nyt jotain selittämätöntä? Jutta sanoi, että hänen mielestään me tavallaan juuri näemmekin. Hyvin sanottu. Olin samaa mieltä ja katselimme selittämättömän suurta ja salaperäistä avaruutta vielä pitkän tovin odottamatta siltä sen enempää.
Olisiko ollut tuuli, joka kuljetti naapuruston lehmän kommentoinnit meidänkin korviimme vai olimmeko saaneet seuraa, mutta kolme meistä kuuli aivan selvän MUUUU-äännähdyksen jostain auton takaa pimeydestä. Tästä saimmekin hyvän syyn lopetella tähtiretkeämme... Siis että lehmätkin pääsevät joskus nukkumaan. Paluumatkalla melkein kaikkia alkoi kovasti väsyttämään ja hotellilla Nukku-Matti kävi pian taloksi.
Aamupalan jälkeen tähtäsimme päättäväisinä poolille ennen huoneen luovutusta. Valitettavasti pääsymme viilennykseen evättiin, koska pooli aukesi vasta 11 eli huoneen luovutuksen aikaan. Höh. No ei kun kamat kasaan ja kaupungille!
Etukäteen olimme tirskuneet pienen Roswellin kartalle, joka oli.. noh kahden tien, Main streetin ja Second streetin muodostama X. Tähän risteykseen ja joitakin metrejä risteymän keskikohdasta Roswellin keskusta ja palvelut pitkälti sitten ulottuivatkin. Kuten etukäteen olimme uumoilleet, oli ufo-aiheilla tagattu lähes joka kojun ikkunat ja ovet. Myös soikeat katulamput olivat saaneet hauskasti mustat humanoidin silmät koristuksekseen. On selvää, mikä merkitys v.1947 käynnistyneellä tapahtumaketjulla edelleen on paikallisten elannolle. On helppo uskoa asukkaiden olevan sekä hieman kyllästyneitä että ylpeitä alueensa vahvasta leimasta.
Suuntasimme kartsalla ensimmäiseksi International UFO Museum & Research Centeriin, joka sijaitsee aivan kahden päätien risteyskohdassa. Meidät vastaanottanut herrasmies oli kovin lämminhenkinen ja avulias. Hän myös kertoi, että samalla $5 pääsymaksulla saisimme lähteä pois ja tulla myöhemmin päivällä takaisin jos haluamme. Tämä perustui mm. siihen, että eri aikaan päivästä museossa tapahtuu aina erilaisia asioita; näytetään eri dokumentteja ja joskus paikan pikkulavalla käy luennoitsijoita. Mestaan kuului myös kirjasto, joka oli valitettavasti meidän vierailumme aikana kiinni. Itse museon kokoelma oli varsin kattava kokoonsa nähden ja se tarjosi asioihin perehtyneillekin uusia mielenkiintoisia detaljeja. Sellaiselle taas, joka ei juurikaan aiheesta olisi ennen mitään lukenut, näyttely tarjoaa uuvuttavan määrän tietoa.
Ja vähän isompi pala... 3 vuotta pakerrettu jäljennös mayojen mestoilta löytyneestä haudasta...
Museo oli niin pieni ettei varmasti kannata tässä blogissa spoilata kaikkia näyttävimpiä juttuja jos joku haluaa mennä sinne itse ihmettelemään. Kaikenkaikkiaan museosta jäi sympaattinen ja hyvällä tavalla hassu kuva. Muistoa hieman sävyttää ikävällä tavalla Gift Shopin halvannäköinen tilpehööri, joka omasta mielestäni ei tee palvelusta muutenkin huuhaa-leimaiselle ilmiölle.
Kuten ei kai tämä kuontalokaan
Olisimme museon jälkeen halunneet UFO-teemaiseen kahvilaan viilentymään, mutta vielä mitä! Kahvilaa ei näkynyt mailla halmeilla ja yksi puodinpitäjä sen vahvisti: vain meksikolainen rafla ja pieni leipomo löytyivät keskustasta. Pienen pohdiskelun jälkeen päätimme, että ufojuttuja on nähty nyt tarpeeksi ja jatkaisimme matkaa takaisin Reitin suuntaan, Albuquerqueen. Roswell oli pitkälti oletusten mukainen eli pieni ja vähän kitsch, mutta yhtään ei kaduta!
Itse diggailen näkemäni perusteella New Mexicon meiningistä kovasti, vaikka kuumuus käykin paikoitellen ahdistamaan. New Mexicon osavaltiota kutsutaan nimellä "Land of Enchantment" ja jotain taianomaista & muinaista vetovoimaa näkemissämme paikoissa mielestäni on. Erityisesti luonnossa, joka on vuoroin täysin matalaa ja vuoroin jäätävän jylhää. Myös alkuperäiskansojen kulttuurit näkyvät ja ne kiinnostaa. Toki kaikki New Mexiconkaan historiassa ei ole niin viehättävää; myös maailman ensimmäinen atomipommi on New Mexicosta lähtöisin. Tuolla Roswellin aavikolla tuli mieleen eräs Lassi ja Leevi sarjisstrippi: "If people sat outside and looked at the stars each night I bet they would live a lot differently". Ehkä ei tarvittaisi atomipommejakaan...
Next stop Albuquerque, NM!
Peace,
Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti