tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kun kiire ei pakota - Fargo, North Dakota

Fiksuina ja reippahina maanmittaajina olimme suunnitelleet jättävämme Minneapolisin siluetin peruutuspeiliimme heti aamuvarhain, joten sumutorvet oli asetettu laulamaan jo aamuseitsemältä. Tarkoitus oli rähmiä aamutoimet läpi kaavalla "ylös punkasta - matkatavaroiden murjominen kasaan - hotelliaamiainen - exit ASAP", ja homma etenikin suunnitellusti aina aamiaiseen saakka. Ala-aulaan päästyämme meille kuitenkin valkeni ettei aamupala sisältynyt huoneen hintaan, toisin kuin olimme ymmärtäneet. Annettuamme katseidemme hetkisen pyyhkiä buffapöytää päätimme yksimielisesti että $16 ja rapiat (per nassu) mannermaisesta peruspaletista erivärisine muroineen ja tuttuine elämänhallintajugurtteineen oli hotellin puolelta turhankin toiveikas hintaflaba sisältöönsä nähden, joten päätimme passata nahkapintaiset leivonnaiset ja antaa sen sijaan Fordin haukata asfalttia viivyttelemäti.

Ei käy!

Laukkuja autoon sommitellessamme satuin huomaamaan kadun toisella puolella satunnaisen rinkelipuodin, josta leidimme lähtivät hakemaan sitä parempaa aamiaista, mutta palasivat kuitenkin ns. tunteet pinnassa. Asiakaspalvelukokemus oli kuulemma ollut haastavahko, minkä johdosta Ellin eväspussista löytyi tilattujen yhden vege- ja yhden pekonibagelin sijasta vegebagel sekä paperiin kääräisty läjä pekonia. Tommi ei kuitenkaan loihtinut asiasta suurempaa draamaa, vaan kiidätti kärrymme renkaat ulvoen ulos stadeista ja kohti seuraavaa määränpäätä, populaarikulttuurin ja historian tragikoomiseksi värittämää Fargoa.

Ajomatkan varrelta kuulemma löytyisi kookkaahko järvi, mitä silmälläpitäen olimme pakanneet uimakamppeet "käsimatkatavaroihin", mutta uintikokemus vaihtui kuitenkin paikan päällä epämääräiseen pyöriskelyyn ja ihmettelyyn. Jonkinlainen senioritason lepokylä siellä kylläkin sijaitsi, mutta varsinaista uimarantaa emme tällä haavaa havainneet, joten matkan oli jälleen määrä jatkuman. Kenties palaisimme tänne vielä eläkepäivien merkeissä...

Saavuimme filmaattiseen Fargoon puolenpäivän jälkeen, ja sahailimme keskustaa Broadwayn liepeillä jonnin aikaa, kunnes Tommia kalvava nälkä johdatteli meidät Sammy's Pizzaan. Mesta oli nostalgialla sisustettu, seinillä komeili vinyyli poikineen ja ilmassa soi oldies but goldies. Samia näytti ainakin noin äkkiseltään pyörittävän jonkinlainen pääjehutar poikineen, ja heille esittäydyttyämme tuo persoonallinen crew hämmästeli mikä mahtoikaan tuoda meidät juuri heidän kaupunkiinsa. Etappikaupunkien pienetessä matkan edestessä onkin tuntunut siltä että ihmiset ensin kummastelevat sitä miten reissaajat eksyvät niin syrjäisille seuduille, sen jälkeen ilahtuvat kuullessaan matkasuunnitelmastamme ja sitten alkavat vielä itse haaveilla matkustelusta valtain ulkopuolella. Just do it! Sammyn jengin kera bondailtuamme selvisi myös, että paikka oli North Dakotan vanhin pizzeria, FWIW.



Sammy's Pizza & Restaurant

Ihan kelpo pitsut ja salden mussuteltuamme kysäisimme vielä kuumimmat majoitusvinkit, olimmehan saapuneet kylille kansitakit huolettomasti auki lepattaen. Saimme pian tuta, että Sampan retrohenkisyys ei rajoittunut pelkästään sisustukseen, sillä keskustan huokeimmaksi majapaikaksi mainostamansa (wanhan cunnon) Howard Johnson Innin koordinaateille kaarretuamme paikan päältä löytyi pelkkä tyhjänä lepäilevä tontti, joka muistutti lähinnä orastavaa tahi hiipuvaa rakennustyömaata. Dekkaroituamme asiaa ohikulkijain sekä lähikahvilan nettiyhteyden avustuksella selvisi, että HoJo oli näemmä laitettu lihoiksi jo männä vuonna, joten nyt olisi keksittävä toinen vaihtoehto. Hinta-laatusuhteeltaan fiksuimman oloinen vaihtis vaikutti olevan aivan keskustan liepeillä nököttävä Scandia Hotel, jota tosin oli kritisoitu vastapäisen sairaalan sekä ohuiden seiniensä johdosta sijainniltaan hektiseksi ja tunnelmaltaan meluisaksi. Olosuhteiden pakottaessa valinta oli kuitenkin meille melko no-brainer. Emme silti tulleet hotellissa viettämänämme aikana edes kärsineeksi näistä mainituista miinuspuolista, joten tiedä sitten. Paikka oli murjuhtava vanha monikerroksinen ei-ketjuhotelli, mutta tarjosi kaikki tärkeimmät perustarpeet.

Kuormat kämpille muuleiltuamme oli aika "tuhota Fargo", eli nuohota kaikki keskustan etukäteen blogimaailmassa hehkutetut pikkupuodit. Nopeasti kuitenkin valkeni, että luvattu anti rajoittui enimmäkseen Kiinassa tuotettuun lahjatavaraan (jota löytyy kotomaastammekin mielin määrin), satunnaiseen antiikkiin sekä vähän käppäisiin Fargo- ja ND-aiheisiin tekstiileihin, eikä kaupunkiin tuntunut profiloituvan esim. mitään sen kummempaa paikallista erikoistuotantoa, vaan meining oli sitä perinteistä keittiöpyyheskeneä. Elli kuitenkin halusi sitkeästi jatkaa tarjonnan työstämistä, joten jossain vaiheessa päätimme splitata ja jälleennähdä illemmalla ytimessä.




Iskimme Jutan kanssa keskustan reunamille hakemaan jäätölöä, olihan sää täällä poikkeuksellisen lämmin ja asteet kolmissakymmenissä - kuten ryhmämmekin, EH HEH. Noh, jädeä emme nyt onnistuneet löytämään, mutta Juti sai silti kouraansa pirtelön, ja suuntasimme läheiseen (Fargon vanhimpaan) puistoon naattimaan sitä seuranamme varsin elinvoimainen oravakanta. Ilma tosiaan oli kuin suvimorsio, ja valkokankaan ynnä LED-kiteiden kautta tuttu lumihelvetti kadonneine rahalaukkuineen ja epäonnisine pikkurikollisineen kovin kaukaisen tuntuinen maailma tähän aikaan vuodesta. Ehkä parempi näin?


Reippailimme vielä läheistä, osavaltioiden rajan ylittävää siltaa pitkin toispuol jokkee sijaitsevalle kookkaahkolle ostarille, mutta kompleksin valikoima oli selvästi suunniteltu vastaamaan, köh, varttuneempaa makua. Eipä siinä mitään, hattu kourassa takaisin siltaa ja hotellille siistiytymään, minkä jälkeen tapaisimme jälleen matkakumppanimme huurteisten parissa. Tommi ja Elli odottelivatkin (muutaman hauskan jo nauttineina) meitä Broadwayn kyljessä stondaavan baarin betoniterassilla, missä miellyttävä ysärihuttu dominoi ilmatilaa. Heidänkin päivän löydöksensä oli kuulemma jäänyt suhteellisen vaatimattomaksi, ja veijarit olivatkin sittemmin keskittyneet selailemaan kaupungin mallas- ja ristikkoperuna-arkistoa. Alkuperäinen tarkoituksemme oli ollut kenties vielä aterioida jossain, mutta koska virkeystaso oli jo luokkaa "terminaattorin sammuva punainen silmä" ja pienet vatsat täynnä pikkusuolaista, kietaisimme paikan päällä bisyymit ja tilasimme matkalla hotellille Erbert & Gerbert's -leipäsepiltä avokadokäntyt kainaloihin. Sovimme antavamme tulevana yönä tukkien sahautua ihan luvan kanssa, ja jatkavamme eteenpäin aamulla jotakuinkin viralliseen huoneenluovutusaikaan.


Erbert & Gerbert's

Omat jälkihiet Fargosta: kiva pikkukaupunki, ihan hauskoja kuppiloita, törkeän siisti Lande Looks -meno sekä oikein mukavaa ja ystävällistä sakkia, mutta myös huomattavan rajallinen määrä majapaikkoja sekä yleistä virikettä keskustan alueella. Autoilemalla ytimen ulkopuolella kokemus saattaisi olla monivivahteisempi, mutta tällaisenaan nasta läpikulkuetappi. Kävisin toistamiseenkin!

-Janne




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti