Kaikil alkoi soimaan Eric Claptonin Cocaine päässä kun lähestyttiin Spokanea. (Myöhemmin kävi ilmi ettei Spokenea edes lausuta samaan tyyliin kuin cocaine, vaan K jää jotenkin hiljaiseksi. Noh mitäpä noista!) Jokatapauksessa ensivaikutelma kaupungista oli vähintäänkin epäilyttävä, sillä ensimmäisen viiden minuutin sisällä ehdittiin bongata kaduilla lähinnä laitapuolenkulkijoita. Mm. joku ihmeellinen jäbä joka heitteli paitaansa ympäriinsä...
Käytiin tsekkaamassa jotain keskustan hotlaa ja saatiin vastaukseksi "ei oota" koska viikonlopulle kaupungissa olisi luvassa USEITA TAPAHTUMIA, minkä johdosta monet hotlat oli täyteen buukattuja. Mentiin wifeilemään ja kahvittelemaan läheiseen Brews Bros -kahvilaan, mikä oli paikkana tavallaan ihan mukava jotenkin. Tunnelma oli keltainen, vähän cool mut ei kuitenkaan super vakuuttava. Vessassa oli jostain syystä tuoli pöntön vieressä. Kahvi oli perus kahvia.
Löydettiin wifin voimalla kuitenkin Best Western -hotla kävelymatkan päässä keskustasta. Kun oltiin saatu laukut roudattua, lähdettiin kaupungille safkaamaan. Olin skautannut etukäteen lupaavanoisen NUDO -nimisen nuudelipaikan. Mesta oli kiva, sarjakuvin sisustettu, ruoka oli hyvää. Tunnelma oli tosin alkuun aika meluisa, joskin rauhoittui hieman illan mittaan asiakkaiden vähetessä. Safkan jälkeen lähdettiin kadulle etsimään kivaa bisselää, olihan perjantai. Tähdet ohjas meidät hotlan lähellä sijaitsevaan Zola -baariin, missä oli countrymayhem kuummillaan. Joku bändi soitti covereita ja asiakaskunta koostui enimmäkseen ns. "kypsemmästä" polvesta. Tanssilattialla jorattiin Alanis Morisetten tahtiin. Joku kaljuuntuva ukkeli kertoi haluavansa scorata tänä iltana. Päätettiin sijoittua terdelle, hiukan sivuun tapahtumien kuumimmasta keskiöstä.
NUDO
Terassilla ilta taittui kaljaa sippaillessa ja "mä en oo koskaan" -pelin siivittämänä. Tiedoksesi, et Janne ei oo koskaan asunut omakotitalossa, Tommi ei oo syöny pelkkää kasvisruokaa monta päivää putkeen, Elli ei oo koskaan ollut missään bändikokoonpanossa, enkä mä oo koskaan hävittäny tai hajottanu puhelintani.
Yöllä hotellille päästyämme päätettiin Tommin kanssa metskaa vielä seuraavalle yölle majapaikka. Meillä oli suunnitelmissa mennä North Cascadesin läpi ja haaveena yöpyä jossain mökkerössä metsän keskellä. Noin lyhyellä varoitusajalla tarjontaa oli erittäin niukalti, mutta onneksemme löysimme kuitenkin Air bnb:n kautta tarpeisiimme sopivan mökin.
Seuraavana aamuna käytiin Jannen kanssa vielä puistossa käyskentelemässä. Löydettiin sellanen kosken yli menevä hissi ja päätettiin tyyppaa. Pian tämän jälkeen auton nenä osoittikin jo kohti North Cascadesia. Ankeahkosta ensivaikutelmasta huolimatta Spokane oli näyttäytynyy lopulta ihan ookoona mestana, ei ainakaan niin hazard, kuin pelkäsin. Käytiin viel ottamassa hatsit Walmart lifesta ja ostettiin ruokatarpeet mökille.
Näkymä sielt ihmeen hissistä
Matka Cascadesiin oli aurinkoinen ja jollain tapaa aavikkomainen. Lähempänä määränpäätä maasto alkoi muuttua rosoisemmaksi, vuoria alkoi nousta sieltä täältä ja tie tuntui kumpuilevalta. Käytiin syömässä jossain pikkukylän pizzaburgermestassa. Paikka oli aika random, mut ruoka oli ihan jees. Tosin Elli söi liikaa ja vannoi ettei syö pastaa enää tän reissun aikana.
Metsässä puhelimesta katosi kenttä kokonaan ja mun iPhonen tähän mennessä niin kuolematon navi hämmentyi. Onnistuttiin löytämään tie kuitenkin suht. lähelle määränpäätä ja lopulta suunnistettiin asumusten numeroita laskemalla. Perille päästiin ja kerettiin ehkä minuutti ihmetellä, et miten saataisiin houstiin yhteys kun kenttää ei ollut. Pian kävi kuitenkin ilmi, että mökkerön ovi oli auki. Palaset loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään ja kävimme taloksi. Kaikilt löyty matkalaukusta jotku pieruverkkarintyngät ja ne puettiin. Uu jea, mökkilife sai alkaa!
Itse mökki oli erittäin mökkimäinen. Punainen, sisältä puunvärinen. Huoneilma tuoksui vähän koiralle tai kosteudelle. Löytyi kuitenkin sisävessa, et ei ihan takas luontoon kuitenkaan... Tommi rupes lämmittämään pallogrilliä ja mä aloin väsätä salaattia. Ruokaa laitellessa huomattiin et oltiin Ellin ja Jannen kanssa kaikki kolme omilla tahoillamme ostettu Pepper Jack -juustoa. Ruuasta tuli siis jokseenkin Pepper Jackmainen... Hyvää juustoo silti! Grillin ollessa kuumana sade alkoi tietenkin ripottelemaan (autenttista mökkitunnelmaa...) ja päätettiin syödä sisällä. Käytiin silti viel paistamassa vaahtokarkkeja hiilloksessa sadetta uhmaten. Illan taittuessa yöksi käytiin läpi taas Ellin "haastavat kysymykset" -paperinivaskaa. Puhuttiin onnellisuudesta ja valinnoista elämässä. Jossain vaiheessa pohdittiin, mitä tehtäis jos mökiltä löytyis irtopää. Tultiin tulokseen et lähdettäis menemään.
Mökkilife the roughest life
Aamulla jätettiin mökkielämä taakse ja lähdettiin ihmettelemään North Cascadesin metsän hienouksia. Näkymät oli kyl greisin siistejä, korkeuserot mahtavia ja Diablo Laken vesi turkoosia. Pilvet hyväili kukkuloita ja koko paikassa leijaili aavemainen usva. Tommi päätti käydä Diablossa uimassa, vaikka veden lämpötila lähenteli avantoa. "Kerranhan täällä vain ollaan ja eletään jne." Alueella ei liikkunut tavallista enemmän muita autoilijoita. Jonkun verran oli pyöräilijöitä, sekä hupaisa papahtava prätkäjengi. Mietin, et prätkällä varmaan olis kyl hieno edetä tällaisissa maisemissa.
Metsä ja mökkeily on olleet mun mielestä tosi hauska ja erilainen kokemus näiden kaupunkien ohessa, myös sellanen aika suomalainen. Matkan aikana on tapahtunut niin paljon ja tunnelmat ja paikat on vaihtuneet niin nopeasti et tuntuu kuin olis ollut täällä ihan tosi pitkään, tyyliin kuukauden tai jotain. Sit tuntuu myös hassulta et ollaan jo niin lähel West Coastii vaik reissuu on viel puolet jäljellä.
Seuraavaks lähdettiin suuntaamaan Kanadan rajaa kohti ja jengi rupes hikoilemaan passiensa kanssa. Katellaa miten käy...!
Jutta
The king of Diablo Lake
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti